Force majeure – kortti käytetty Slovakiassa, pari vielä jäljellä…

Äitienpäiväaamuna julkaistessani edellisen blogipostaukseni, olin aika epävarma päivän kulusta. Vettä satoi ja ennuste lupasi koko päivälle sadetta. Lähdin kuitenkin härkäpäisesti liikkeelle siinä yhdentoista kahdentoista vaiheilla. Sadevaatteet niskaan ja etulaukun päälle sadesuojus ja matkaan! Kävin katsomassa Piestnanyn kaupunkikeskustan ja sieltä oli hieman vaikeuksia löytää tielle 61. Kerran kysyin ja vähän pyörin ympäriinsä…

 

18. ajopäivä typistyi, sunnuntai 12.5.2013 Piestany – Povatszka Bystrica 35 km / # 1828 km

http://ridewithgps.com/routes/2493579: , jäi kesken. Junalla Nove Mesto – Povatszka Bystrica

Kun vihdoin pääsin tien päälle, raju todellisuus selvisi. Aukeassa maastossa vastatuuli oli kammottava. Oli pakko ajaa keskiön keskikehällä tai pienimmällä, joita en yleensä käytä matka-ajossa kuin ylämäissä. No vedin vaan sitkeästi eteenpäin! Välillä alkoi jo tuntua, ettei tästä tule mitään. Pysähdyin yhdelle huoltoasemalle ja ajattelin soittaa lähtöhotelliini, josko löytyisi toiseksikin yöksi huone. Päällimäiseksi jäi kuitenkin, että … kele, ei tässä nyt taaksepäin käännytä!

Olin jo varannut huoneen Povatszka Bystrica-kaupungista, eikä huonetta voinut ilman luottokorttilaskutusta enää peruuttaa Booking.comin sääntöjen mukaan. Puskin eteenpäin ja kello kävi… Poljin noin kolmekymmentä kilometriä sateessa vastatuuleen ja aikaa kului kolmisen tuntia. Pikkuhiljaa alkoi voimistua ajatus ”järjen käytöstä”. Laskin, että minulla on jäljellä vielä reilusti yli kuusikymmentä kilometriä, enkä tällä kelillä ehdi ennen pimeän tuloa Povatszka Bystricaan. Ensin ajattelin sinnitellä vielä isoon Trencinin kaupunkiin, jonne olisi ollut matkaa reilu kolmisenkymmentä kilometriä. Sitten huomasin kyltin Nove Mesto Nad Vahom, matkaa muistaakseni seitsemän kilometriä. Sinne!

Rahaa oli nostettava ja sitten otin suunnan rautatieasemalle. Asemalla lipun myyjä ei osannut englantia eikä saksaa. Näytin märästä kartastani määräaseman ja aseman sisälle taluttamaani pyörää. Asia selvisi ja kohta minulla oli lippu itselleni ja pyörälle. Pientä jännitystä toi myös se, miten saan pyörän junaan. Siitä selvisin ihan hyvin. Fillarantti ja pyörä matkustivat junan eteisessä Slovakian Valtionrautateillä loppumatkan Bystricaan. Tie 61, jota minun piti polkea, näkyi aika pitkän matkan junan ikkunasta. Maisemat alkoivat selvästi kumpuilemaan. Ilmakin alkoi pikkuhiljaa seljetä junamatkalla. Reilu tunnin junamatka lyhensi päivätavoitettani kuutisenkymmentä kilometriä. Pyörän sain ulos junasta hyvin. Kiinnitin sivulaukut kiinni ja panin rakkaan navini pikkuGeen töihin!

Junaliput Fillarantille ja pyörälle;)

Hotelli Garni löytyi helposti. Asemalta taisi olla matkaa hotelliin vain reilu kilometri. Täällä sitä nyt ollaan. Vaatimattoman hotellin ravintolassa oli pizzalista päällimmäisenä. Nälkäiset silmäni löysivät luettelosta nimen Finlandia-pizza. En tiedä, mistä tuo pizzan nimitys oli tullut. Ihan kunnon pizza, kinkkua, salamia, sipulia, maissin jyviä ym. Sitä ja palan painikkeeksi olutta! Pizza muuten maksaa noin 2 – 3 euroa ja iso olut hanasta 80 senttiä. Eikä yhden hengen huonekaan päätä huimaa noin 11 euroa/ yö.  Että sellainen oli Fillarantin ensimmäinen ”mamistelupäivä”!

Pala Finlandia-pizzaa vielä jäljellä

Ihmettelin, kun hotellin ravintola alkoi täyttyä. Slovakia – Venäjä-peli alkoi juuri ravintolan jättiruudulta… Itse katselin aikani ja lähdin sitten vähän epämääräisissä tunnelmissa nukkumaan. Ensimmäinen Force majeure-kortti oli käytetty. Muutama on vielä varalla…;)

Topvar lienee Slovakian tunnetuin olutmerkki

 

19. ajopäivä, maanantai 13.5.2013 Povatszka Bystrica – Cadca, 62 km / # 1890 km

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2499254# Nousu-/laskumetrit: +703 m / -595 m

Maanantaiaamu aukeni ankean harmaana. Vettä tiputteli, mutta ennuste oli kuitenkin selvästi parempi kuin eiliselle. Lämpötila noin 11-14 astetta ja tuuli 3-4 m/s luode/pohjoinen. Reittisuunnitelman mukaan ajon yleissuunta oli koilliseen, joten sivuvastaista oli tiedossa. Kävin aamupalalla, tarkistin reittisuunnitelman, postit ym. ja päätin, että nyt matkaan. Alkumatka tietä 61 pitkin oli suhteellisen tasaista, mutta sivuvastainen tuuli kiusasi aikalailla aukeassa maastossa. Reittisuunnitelmani mukaan minun olisi pitänyt jatkaa samaa tietä Zilinaan, mutta lähinnä tuulen ja vilkkaan liikenteen takia päätin kääntyä Bytcasta tielle 541.

Tänään sai kivuta aika lailla;)

Tiesin, että pikkutien kautta joutuu paljon korkeammalle, mutta taas vastaavasti vuoret suojaavat sivuvastaiselta tuulelta. No ei muuta kuin pyörän nokka ylöspäin! Edessä olikin liki kahdenkymmenen kilometrin mittainen nousu noin 250 metristä noin 680 metriin. Alussa oli loivaa, mutta sitten tuli jo varoitusmerkkikin 12% noususta. Jos voin valita nousun tai kovan vastatuulen (kuten ääriesimerkkinä eilinen), valitsen mieluummin kiipeämisen. Sitä vartenhan Tavastian mainiolla kuntosalilla on jalkaprässiä talvella tehty. Mielestäni reisissä löytyy potkua aika lailla. Mutta vastaavasti on tuota massaakin (kuski ja kuorma) aika lailla, joten fysiikan lait potkivat vastaan. Yllättävän hyvin sinne ylös kuitenkin tänään sain kivuttua. Toisaalta kyseessä oli vain nyppylä aiempiin Apenniinien koitoksiin nähden!

Pyöräilijän motto – ylämäkeä seuraa aina alamäki;)

Loppumatka noin parikymmentä kilometriä olikin leikintekoa. Alussa oli vastaavasti 12% jyrkkä serpentiinilasku. Laskua häiritsi erittäin huono tien päällyste. Sade oli syönyt isoja reikiä, joten piti jarruttaa koko ajan eli tulla jyrryttää vain kahta-kolmea kymppiä alaspäin. Muutenkin huomasi, että täällä on keväällä satanut paljon, koska kaikki joet ja purot olivat valtoimenaan. Jyrkkää laskua tultiin ehkä viitisen kilometriä ja sen jälkeen oli loivempaa tai aika tasaista ihan Cadcaan saakka.

Yksi vapaana ollut koira hieman pelästytti, mutta se ei onneksi tällä kertaa lähtenyt perään. Itselläni on vanhoja kauhukuvia tuolta 30-40 vuoden takaa Etelä-Euroopan fillarireissuilta. Siihen aikaan pienissä kylissä vaelteli villinä kulkukoiria, jotka monesti lähtivät perään juoksemaan. Oli tosi inhottava tilanne, kun polkee täyttä vauhtia pakoon ja koko ajan saa pelätä, koska koira on kantapäässä kiinni. Tällä reissulla on ollut koiran kanssa vaaratilanteita kaksi kertaa, toinen muistaakseni jo Italiassa ja toinen Sloveniassa tai Unkarissa. Kummallakin kerralla sain ajaa pakoon takana juoksevaa koiraa. Entisaikaan tilanne oli paljon pahempi. Jossakin amerikkalaisessa pyörälehdessä näin jopa kuvan pyöräilijän pistoolista, millä entisaikaan joskus 1900-luvun alkupuolella pyöräilijät varustautuivat villikoirien varalta.

PikkuG sai tänään navigoida tuon vuoristo-osuuden. Siellä ei ilmeisesti ollut muita tievaihtoehtoja, koska G oli samaa mieltä kanssani reitistä. Myös hotellini Cadcassa Jazz Pension *** pikkuG löysi hyvin ihan kaupungin keskustan tuntumasta.  Kävin syömässä jo ennen hotelliin tuloa keskustan pikkuravintolassa. Osaisikohan joku suomentaa nämä ruokalajini? Keitto oli Drzkova polievka ja pääruokana Bryndzove halysky so slaninkou, m lieko. (kopioin suorat lainaukset listalta, koska muita kieliä ei ollut käytössä). Tilauksen sain onneksi tehtyä englanniksi. Tarjoilija suositteli em. ruokia, kun pyysin keittoa ja jotain muuta Slovakian ruokaa.

Puolan kielen taidosta olisi apua menun tulkinnassa;)

 

Molemmat annokset olivat tuhtia tavaraa, niin kuin ruoka näkyy Slovakiassa muutenkin olevan. Eivät saaneet kuitenkaan mitään kulinarismin korkeaveisuita  aikaiseksi. Keitto oli hyvää ja liemi voimakkaan makuista. Sattumina oli hyvin haudutettuja läskin siivuja, oikeastaan sian nahkaosaa. Pääruoka taas oli jotakin valkoista, olisikohan ollut vehnämykkyä tms. ja höysteenä pekonisiivun palasia. Osan noista mykyistä jätin jopa syömättä, mikä on poikkeuksellista tämän ahmatin tuntien. Maksoin laskun ja tarjoilija toi muovirasiassa lopun pääruoan mukaan otettavaksi. Kiitin, mutten ottanut!

Tulipa tässä neljä päivää katsottua Slovakiaa! MM-lätkääkin olen nähnyt, mutta matka jatkunee huomenna Puolaan jonnekin Krakovan suuntaan. Vuoria on sielläkin tiedossa, joten pitää vielä tänään tai aamulla tehdä reittisuunnitelmaa vuorien väliin. Illalla en vielä ole sääennustetta tutkinut, mutta aiemman tiedon mukaan säänkin pitäisi taas lämmetä.

MM- lätkää katsomaan Slovakiaan

Unkari ja Itävalta jäivät taakse. Slovakia on minulle uusi tuttavuus. Tsekeissä on tullut käytyä monta kertaa, mutta täällä ei. Jääkiekon MM-kisat ovat menossa siellä koti-Suomessa. Jokohan täällä Slovakiassa, kiekkomaassa, pääsisi MM-lätkän tunnelmaan? Ei paremmin olisi voinut sattua. Tulin puoli tuntia sitten syömästä Bratislavan keskustasta ja avasin hotellin tv-ruudun. Venäjä – Suomi pelin toinen erä oli juuri alkamassa suorana lähetyksenä. Mertarannan tilalla oli slovakkiselostaja, mutta hyvin tässä pysyy kärryillä. Venäjä tasoitti ylivoimalla, mutta Suomi teki sen jälkeen johtomaalin upean kuvion jälkeen. Viimeistelijänä oli huimassa slow:ssa lentävä Petri Kontiola. Kisaoluetkin otin mukaan syöntireissulla paikallisesta Lidlistä. Tää on hienoo…, tää on hokii….!

Slovakiassa pääsi jääkiekon MM-kisojen makuun;)

16. ajopäivä, perjantai 10.5.2013. Sopron – Bratislava, 106 km / # 1700 km.

http://ridewithgps.com/routes/2480869. Nousu- / Laskumetrit: +672 m / -755 m

Jos jonkun rivin jaksaisi kirjoittaa, tuon riemastuttavan Suomen voiton jälkeen! Päivän reitti näkyy tuossa linkissä. Pyöräteitä ohjelma ei Euroopassa tunnista. Niitä ajoin tänään varmaan 30 – 40 km heti Fertorakosista rajan ylitettyäni Itävaltaan. Neusiedler See – järven alueelle on rakennettu upea pyörätieverkosto. Pyöräilijöitä oli valtavasti liikkeellä, kaiken ikäisiä. Varsinkin pyöräilevien lapsien määrä yllätti mieluisasti. Suosikkiapulaite näkyi olevan usein isän pyörän satulaputkeen kiinnitetty tanko, minkä toisessa päässä oli lastenpyörä. Isukki polki, mutta jälkikasvu seurasi itsekin polkien perässä turvallisesti. Myös pyörän perävaunuja, joissa lapsi oli suojassa, näkyi tänään jonkin verran. Vasta järven jätettyäni pyörätieosuus loppui.

Itävalta on viinimaa ja viinialueen viinikuningatar on arvostettu

Olosuhteet olivat tänään puolellani. Lämmin ilma, iltapäivällä noin +26 astetta ja myötäinen tai sivumyötäinen aika reipaskin tuuli oli sopivasti selän takana. Neusiedler Seen Golf-klubilla tuli pistäydyttyä kahvin merkeissä.

Neusiedler Seen Golf-klubi oli siisti kahvipaikka

Ja sopivasti reitin varrella Itävallassa;)

Panndorfista Kittseehen oli vilkkaasti liikennöityä 50-tietä. Kymmenkunta kilometriä ennen Bratislavaa näppäilin pikkuG:en hotellini osoitteen, jonne hän toimitti minut tyylikkäästi. Bratislavan Hotell Set ****-varauksen tein vasta aamulla ennen lähtöä. Ihan tyylikäs ja siisti hotelli ison jäähallikompleksin vieressä muutama kilometri ydinkeskustasta.

Tämä herra hallitsi hotellin aamiaishuonetta

Ajelin muutaman kilometrin lenkin ruokapaikkaa hakien ja samalla syntyi kokonaiskuvaa kaupungista. Paikallinen Steakhouse oli ruokapaikkavalintani tänä iltana. Illallisen jälkeen siirryin takaisin hotelliin ja suihkuun sekä katsomaan lätkää oman huoneen taulutelevisiosta.

Huominen on ihan auki tässä vaiheessa. Sääennustus lupaa huonoa keliä lauantaille. Kun iltakuuden pinnassa kävin syömässä, tuuli voimistui ja ilma kylmeni voimakkaasti. Saa nähdä mikä on huominen keli?

17. ajopäivä lauantai 11.5.2013 Bratislava – Piestany 93 km / #1793 km

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2488377 Korkeusmetrit: +387 m / -366 m

Vahva hotelliaamiainen on nyt lauantaiaamuna tankattu, päivän lehdet (HäSa ja HeSa) katsottu IPadistä, eilinen jääkiekkopeli analysoitu, sähköpostit luettu ym. Reittiin tein muutaman täsmennyksen ja julkaisin sen tapani mukaan Facebookin kautta. Aikaa näissä aamutoimissa tahtoo vaan kulua kosolti. Kello on nytkin jo yli kymmenen. Matkaan pitäisi kohta päästä. Säätä haistelin heti aamulla huoneeni parvekkeelta käsin. Selvästi on viileämpää kuin eilen. Ennustus lupasi vain noin 16-18 astetta ja mikä harmillisinta tuulta pohjoisesta eli vastaista. Onneksi tuo tuuli on aika lailla tyyntynyt eilisestä. Yöllä oli jopa myrskyn poikanen. Kamat kasaan ja reissuun!

Pääsin sentään liikkeelle, mutta vasta yhdentoista jälkeen. Aluksi ajoin viitisen kilometriä vastakkaiseen suuntaan kuin reitti. Kävin vielä katsomassa Bratislavan keskustaa ennen kaupungista ulosajoa. Vanha kaupunki on monumentaalinen. Siellä on hienoja vanhoja rakennuksia.

Noin vuonna 1760 rakennettu Grassalkovichin palatsi toimii nykyisin Slovakian presidentin asuntona

Toisaalta kaupungista jää jotenkin rosoisen karu kuva. Kadut ovat huonossa kunnossa. Hienojen vanhojen rakennusten sekaan on tyrkätty aivan kammottavan näköisiä rakennuksia. Osa niistä on jo aiemmilta neuvostovuosikymmeniltä, mutta on siellä ihan moderninkin näköisiä ”hirvityksiä”.

Tonavan rannassa oleva puisto patsaineen

Tonava virtaa vahvana suonena kaupungin läpi. Mikään pyöräilijän kaupunki Bratislava ei ole. Pyöräteistä ei ole juuri tietoakaan. Tai yhden poikkeuksen havaitsin jo eilen tänne tullessani. Ehkä noin kymmenen kilometriä etelän suunnasta tultaessa ennen kaupunkia alkaa kevyen liikenteen rantaväylä. Se näkyi olevan suuressa suosioissa. Ihmiset tulivat sinne osa pyörillä ja osa autoilla liikuntaa harrastamaan. Rullaluistelu näytti olevan hittituote, mutta paljon oli pyöräilijöitäkin liikkeellä. Kilpapyöriäkin näkyi paljon. Onkohan Peter Saganin menestys kilpapyöräilyssä kirvoittanut harrastajia lajin pariin? Peter Sagan on slovakki ja kotoisin Zilinan kaupungista. Hän on tällä hetkellä yksi kuuminpia nimiä huippupyöräilijöistä.

Mahtava Tonava-joki halkaisee Bratislavan

Bratislava entiseltä nimeltään Pressburg on liki Helsingin kokoinen kaupunki. Asukkaita on vajaa puoli miljoonaa. Se on Slovakian pääkaupunki ja asukasluvultaan suurin.

Linkki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Bratislava

Ajopäivä sujui suhteellisen hyvin huolimatta huonosta säästä. Reitillä pysyin hyvin, vain kerran piti ohikulkijalta varmistaa. Naviystäväni pikkuG sai tänäänkin olla statistin osassa. Seurasin kyllä sen karttanäyttöä, mutta annoin sen navigoida pelkästään hotelliin. Tuuli ei olutkaan niin paha kuin ennuste antoi ymmärtää. Alkumatkasta tuuli oli osin jopa sivumyötäinen ja vasta ajopäivän lopulla se kääntyi vastaan. Kevyttä sadetta tai osin tihkua tuli koko iltapäivän, joten silmälasit olivat sumeana. Ajelin lähes koko päivän tie numero 61:tä pitkin. Senec, Blatne, isompi kaupunki Trnava, Kaplna (jonka reittisuunnitelmasta luin vahingossa Kapinaksi), Trakovice, Cervenik ja Drahovce olivat välipaikkakuntia ennen Piestnanyyn kaupunkiin saapumista. Maasto oli yllättävänkin tasaista. Muutamia loivia vajaan kilometrin mittaisia nousuja osui sentään matkan varrelle. Myös tuo ajopäiväotsikon alla oleva nousu-/laskumetritilasto tukee arviotani.
Koskettava yksityiskohta osui matkalle muutama kymmenen kilometriä ennen perille tuloa. Otin siitä kuvankin. Täällä on tapana tehdä teiden varsille ”muistomerkkejä” liikenneonnettomuuksissa tai muuten kuolleille. Nyt näkemäni oli ilmeisesti tapahtunut vasta lähiaikoina, koska kukat olivat tuoreita ja myös muistolyhdyissä paloivat kynttilät. Kuvassa oli nuoren tytön kuva ja olisikohan ollut toisena hänen äitinsä…

Koskettava muistomerkki tien varressa

Hotellini Maj Spa & Wellness Piestnanyn kaupungissa sijaitsee muutama kilometri ennen keskustaa pienen järven vieressä. Siisti ja edullinen hotelli. Kun viiden puoli kuuden maissa saavuin perille, oli Suomi – Itävalta pelin loppuhetket menossa. Tilanne oli jo 6 – 2 Suomella ja myöhemmin tuli vielä yksi maali lisää, joten MM-lätkää näin tänäänkin.

Kunnon slovakkihampurilainen hotellihuoneessa maistui jääkiekon lomassa;)

Piestnanyssa oli viihtyisä pubimiljö…;)

 

 

Unkari, Punkari, Unkari;)

Olen Sopronissa kaupungin vanhimmassa ja kuuluisimmassa hotellissa. Nykyinen nimi on Best Western Pannonia-Hotel****. Hotelli on rakennettu jo vuonna 1893, joten se on palvellut asiakkaita jo 120 vuotta. Linkki:http://www.pannoniahotel.com/.

Kaupungin vanhin ja arvostetuin Pannonia-hotelli oli aivan ydinkeskustassa

Hotellin puitteet ja palvelut ovat upeat. Varasin tänne majoituksen Booking.com kautta eilen keskiviikkoaamuna lähtiessäni ajamaan Szombathelysta kohti Sopronia. Ajattelin, että välillä on mukava majoittua ykkösluokan hotellissa, varsinkin kun hintakaan ei ollut paha (31,5 euroa yö). Kun tulin tänne hikisenä lämpimän ajopäivän jälkeen, menin ensi töikseni Wellness-osastolle. Siellä oli kunnon uima-allas ja poreallas sekä todella hyvä sauna (mainostivat suomalaisena!). Siellä tunnin pari nautittuani kehkeytyi ajatus jäädä tänne kahdeksikin yöksi.

Pannonia Hotellin aamiaishuone

Kun tulin huoneeseeni, tarkistin heti IPadilta tilanteen. Yksi yhden hengen huone oli vielä varattavissa torstai ja perjantain väliselle yölle. Tein varauksen samantien ja täällä sitä nyt ”naatitaan” untuvapeiton ja -tyynyn pehmeän yöunen jälkeen. Loistavan aamiaispöydän jälkeen tosin arki alkoi, kun pesin likaiset ajovaatteeni ”nyrkkipyykkinä”. Nyt en tarvinnut edes salaista asettani, mihin olin saanut vinkin ”oppimestariltani” Matti Rämöltä. Reissuun kannattaa ottaa mukaan lavuaarin tulppa, koska niitä ei kaikissa majapaikoissa ole. Pari kertaa tulppa on helpottanut elämääni tälläkin reissulla. Italiassa oli mitoitus vähän erilainen ja Suomi-tulppa ei mahtunut reikään.

Hotellissa oli sopivasti tyyliä ja ajan patinaa

15. ajopäivä keskiviikko 8.5.2013 Szombathely – Sopron, 70 km / # 1563 km

http://ridewithgps.com/routes/2473387. +405 m / -380 m

Keskiviikon urakka oli ehkä matkan helpoin ajopäivä. Matkaa kertyi vain seitsemänkymmentä kilometriä ja olosuhteet olivat mainiot. Aikaakaan ajamiseen ei kulunut kuin noin kolme ja puoli tuntia, joten keskinopeus oli noin 20 km/h. Keskiviikko oli lämmin päivä siinä +22-23C-astetta, tuuli oli sivusta ja osin lopussa jopa sivumyötäinen. Maaston profiili oli sangen helppo, kuten myös nousu- ja laskumetrit osoittavat. Toki muutama hikinenkin nousu matkaan mahtui, mutta niihin on jo puolentoista tuhannen kilometrin jälkeen tottunut. Tuo 1500 kilometrin rajapyykin ohitin heti Szombathelyn kaupungin jälkeen. Tänään tuli ajettua pelkästään Unkarissa.

Haikaroita näkyi matkan varrella paljon

Siinäkin mielessä oli harvinainen päivä, ettei matkan varrella tarvinnut miettiä reittiä. Tein tapani mukaan aamulla reittisuunnitelman RidewithGPS-ohjelmalla. Otin siitä muistikirjaan keskeiset paikannimet ja tienumerot ylös sekä tarkistin vielä aika suurpiirteiseltä kartaltani 1:800 000 reitin. PikkuG oli aivan eri mieltä reitistäni, se olisi mielellään kierrellyt maita ja mantuja monta kymmentä kilometriä pidemmän lenkin. Annoin pikkuG:n näyttää karttaa, mutta kytkin siltä navigoinnin kylmästi pois ja suunnistin oman suunnitelmani mukaan. Hassun tuntuisia ovat nuo matkan varren unkarilaiset paikan nimet: Söpte, Vassaszonyfa, Csepreg, Szakony ja Sopronhorpacs (heitto- ym. merkit jätin pois). Lövö-nimisessä paikassa edellä kuvattu tie yhtyi valtakunnan 84-tiehen. Ja sen kyllä huomasi, kun loppumatkan ajoin kohti Sopronia todella vilkkaasti liikennöidyllä tiellä. Oli pitkästä aikaa paljon rekkojakin liikenteessä. Tuli mieleen osa Italian teistä, missä myös liikennettä riitti. Pahinta oli kauttakulkuliikenne Venetsian pohjoispuolella.

 

Sen verran annoin pikkuG:lle armoa, että se sai navigoida hotelliin. Hyvin pikkuG sen tekikin! Ilman mitään lisäkiemuroita tulimme jo iltapäivällä kahden pinnassa Hotelli Pannoniaan, jossa nyt kirjoitan tätä blogi-osuutta extempore-vapaapäivän merkeissä. Iltapäivä sujui mukavasti hotellin saunaosastolla rentoutumisen merkeissä, kuten jo aiemmin kerroin. Pyörän sain hienosti hotellin autotallikerrokseen suojaan ja muutenkin palvelu on pelannut loistavasti. Tein alkuillasta pienen kävelykierroksen vanhassa kaupungissa ja hain supermarketista juotavaa ja muuta tarpeellista.

Valaistu Fö ter Yliopistonaukiolla

Illalla tuli syötyä Ungaresha-pizza Bella Italianon tapaan ja ruokajuomaksi valikoitui tuttu nimi Suomesta vuosikymmenien takaa – Egri Bikaver eli tunnettu ”Erkin pikakivääri”. Tuosta pizza-paikasta jäi kiva muisto. Siellä oli nuori, hyvin vilkas ehkä noin kaksikymppinen nuori tumma nainen odottamassa omia pizzojaan isommalle porukalle. Hän kysyi muitta mutkitta minulta ”Parliamo Italiano”? Kun vähän nikottelin, alkoi vilkas kysely saksaksi. Sen verran pysyin mukana, että hän oli unkarilainen, mutta puhui myös saksaa ja italiaa. Hän kehui kyseistä pizza-paikkaa kertoen, että hän käy aina täällä. Sen myös huomasi 50-60-vuotiaan paikan omistajan käytöksestä. Sujuvasti hän flirttasi koko ajan naisen kanssa. Nainen kertoi minulle, että hän hakee töitä Itävallasta, mutta se on tänä päivänä paljon vaikeampaa kuin pari vuotta sitten.

Ilta kultaa Sopronin vanhan kaupungin

 

3. vapaapäivä, torstai 9.5.2013 Sopronissa, 31 km / # 1594 km

Tässä linkki vapaapäivän sight-seeinglenkkiin: http://ridewithgps.com/routes/2480893.

Sopron on noin 60 000 asukkaan kaupunki lähellä Itävallan rajaa. Kaupunki on tunnettu viineistään, sekä valko- että punaviineistä. Linkki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sopron.

Pitääpä vielä maistaa eilisen pizzerian pitäjän mainostamaa Soproni-punaviiniä. Ulkona on hieno ilma. Lämpöä on tälle päivälle luvattu +25 astetta ja poutaa. Täytyy lopettaa kirjoittaminen tältä erää, hakea pyörä tallista ja lähteä katsomaan Sopronin lähiympäristöä…

Sopron on viihtyisä 60 000 asukkaan kaupunki

Päivälenkki tuli tehtyä. Ajoin noin kolmekymmentä kilometriä lähistöllä. Oheisesta linkistä näkyy, että Sopronin seutu ei suinkaan ole tasaista. Mukavia nousuja ja laskuja osui tämänkin lenkin varrelle. Mutta se on niin erilaista ajaa ilman kuormaa. Nousut menivät paljon kevyemmin kuin sivulaukkujen kanssa tai sitten tässä on kunto kohonnut. Kierroksella havaitsi hyvin, että viininviljely on tärkeä elinkeino täällä päin. Viinitarha poikineen osui matkan varrelle.

Vapaapäivänä tuli ajeltua Sopronin ympäristössä

Unohdin pyöräpullon lähtiessä hotelliin, mutta Sopron-Balfissa iso olut ja sen päälle kahvi maistuivat. Oli hyvä paikka vähän tankata, koska paikan jälkeen oli noin kuuden kilometrin yhtäjaksoinen nousuosuus. Ei mikään paha, mutta ylämäkeä kuitenkin. Sopronin kaupungissa ajelin vielä muutaman kilometrin tutustumislenkin. Sitten hikisenä pääsin hellepäivän jälkeen taas mainion hotellini saunaosastolle. On se niin ihana olo, kun käy hyvässä saunassa ja uima-altaalla!

Kylläpä maistui lämpimänä päivänä;)

Pikkuhiljaa tässä pitää lähteä syömään. Taidanpa panna muutaman kuvan perään ja julkaista vielä tämän blogipostauksen. Katsotaan sitten, onko illan suhteen vielä jotakin täydennettävää. Huomenna matka jatkuu joka tapauksessa Slovakiaan, ellei mitään yllättävää tule eteen. Unkari jää Punkarilta tältä erää taakse.

Iltaruokailu paikallisessa pikkuravintolassa

 

Kolmen valtakunnan kierros

Olen monta kertaa miettinyt, miltä ihmisistä on tuntunut rautaesiripun aikaan elää rajanpinnassa luoteisessa Jugoslaviassa tai Unkarin länsi-osassa. Matkaa Itävallan rajalle voi olla vajaa kilometri ja kuitenkin maiden kehitysasteissa ja valtajärjestelmissä on ollut suuria eroja. Tämä tuli tänäänkin mieleen, kun pyöräilin Mariborista noin sadan kilometrin taipaleen Unkariin. Pysähdyin Gorna Radgonassa Slovenian pienessä rajakaupungissa, söin siellä lounaan, jatkoin noin kilometrin matkan lounaskahville Itävallan puolelle Bad Radkersbergiin.

Välilounas Gorna Radgonassa Slovenian rajakaupungissa ennen Itävältaa siirtymistä

Itävallassa en viipynyt kuin ehkä reilut kymmenen kilometriä ja vastassa oli taas Slovenia. Illalla pääsin Slovenian pohjoiskärkeen ja sieltä matka jatkui Unkariin Szentgotthardtin kaupunkiin, missä kirjoittelen tätä blogia ennen matkan jatkumista.

Sloveniasta ajoin Bad Radkersbergiin Itävaltaan ja sieltä taas kymmenen kilometrin ajon jälkeen takaisin Sloveniaan;)

Nyt EU-aikana nuo mainitsemani erot ovat aikalailla tasoittuneet, mutta ovat selkeästi vieläkin näkyvissä. Slovenia pienenä maana on kehittyneintä osaa entisistä Itä-Euroopan maista, mutta Itävallan puolella yleinen siisteys ja infrastruktuurin kunto on paremmalla tolalla. Sloveniasta ajettuani Unkariin oli edelleen sama selkeä ero nyt Slovenian voitoksi. Esim. pyöräilijälle tärkeä tienpinnan laatu heikkeni heti Unkarin puolelle saapuessani. Toisaalta sama asia oli ennen (vielä jopa 1980-luvulla) havaittavissa Ruotsin ja Suomen välillä. Kun vaikkapa ajeli Etelä-Pohjanmaalla ja hyppäsi laivalla Uumajan seuduille, oli näkyvissä selkeä ero pihojen siisteydessä, rakennusten kunnossa ym. elintaso-Ruotsin eduksi.

Sukkulointia akselilla Slovenia – Itävalta -Unkari;)

Hieno juttu! Aamulla, kun katsoin blogini laskuria (näkyy etusivulla sivupalstassa) huomasin, että lukukertoja on laskurin mukaan jo yli 5000. Kiitos siitä teille kaikille:)

 

12. ajopäivä Celje – Maribor, sunnuntai 5.5.2013, 85 km / # 1318 km

http://ridewithgps.com/routes/2455129 +1237 m / -1212 m

Taisi olla toistaiseksi hankalin päivä kelien suhteen tällä reissulla. Vettä satoi käytännössä koko päivän ja vielä pahempi asia oli ikävä vastainen tuuli. Puhuri ei ollut mikään hirveän kova, sääennusteen mukaan tuollainen 2-4 m/s, mutta sateen kanssa aika inhottava. Lisäksi matkalla oli aika kovia korkeuseroja ja monissa nousuissa riitti jyrkkyyttäkin ihan tarpeeksi (vrt. nousu- ja laskumetrit otsikon alla). No nuo asiat ovat kuitenkin voitettavissa oikealla asenteella. Olen lähtenyt matkaan tosimielellä, enkä ”mamistelemaan”. Välillä pitää purra hammasta ja varmaan joku kirosanakin jäi päivän reitille. Jos sitä jää lojumaan majapaikkoihin tai kotona kiikkustuoliin istumaan, niin paljon jää kokematta.

Tähän vessanpönttöön törmäsin Sloveniassa;)

Kuten reittilinkistä voi todeta, pyrin välttämään pääteitä, mikäli vaihtoehto vain löytyy. Suorin tie A1/E57 Celjestä Mariboriin on moottoritie ja Sloveniassa sinne ei pyöräiljällä ole asiaa. Italiassa ei ollut niin nuukaa sen suhteen. Ajoin suurimman osan päivästä sangen hiljaista 107-tietä. Oman reittisuunnitelmani olin aamulla tehnyt vähän lähemmäs moottoritietä, mutta pyöränavigaattorini pikkuG vei minut tahtomattani (sateessa ei tullut aktiivisesti paperikarttaa katsottua) lisämatkalle. No ei siitä tullut kuin reilu kymmenen kilometriä lisää omaan reittiini nähden.

Välillä oli aika inhottavaakin, kun tien kunto heikkeni, vettä satoi lähes kaatamalla, rinteet jyrkkenivät, enkä oikein tiennyt tarkkaan, missä olin. Pari kertaa pysähtelin kysymään tietä. Aiemmin olen kertonut, että pizzeriat tai kahvilat ovat hyviä tietolähteitä kaupunkialueella. Sama pätee taajamien ulkopuolella huoltoasemiin. Yleensä huoltoaseman hoitaja osaa neuvoa. Lisäksi karttatelineestä voi sitten varmistukseksi käydä salaa kurkkimassa myynnissä olevia karttoja. Lopulta moottoritie tuli kuitenkin vastaan kiintopisteenä, meinasi jo usko loppua!

Pikkuteillä oli kunnon nousuja. Aika tiukkaa vääntämistä;)

Loppumatka Mariboriin sujuikin paremmin kuin edellä kertomani. Moottoritien alituksen jälkeen olinkin omalla aamulla suunnittelemallani reitillä tiellä 430, mistä Slovenska Bistricasta Mariboriin oli enää kolmisenkymmentä kilometriä. Taas kerran panin pikkuG:n kuriin. Vähän väliä se ehdotti poikkeamista reitistä välillä vasempaan ja välillä oikeaan. En oikein ymmärrä sen sielun elämää, olen sitä yrittänyt Fillarifoorumin palstoilla kysyäkin, mutta selkeää vastausta ei ole tullut. Sen sijaan muillakin on ollut samoja ongelmia Garmin pyöränavigoinnin suhteen. Pitääpä ottaa asia maahantuojan kanssa puheeksi, kun tältä reissulta selvitään.

 

Taustatyön tuloksena selvisi ”Pohistvo” mainostaa Sloveniassa huonekaluja;)

Välillä hermostuin pikkuG:n piipitykseen ja kytkin navigoinnin pois. Silloinkin kartta ja sijaintipaikka-nuoli näkyy näytössä ja helpottaa suunnistamista ajaessa. Ei tarvitse jatkuvasti pysähtyä karttaa katsomaan. Maastokin oli jo moottoritien pohjoispuolella rauhoittunut. Kovimmat nousut jäivät alkuosan reilulle 50 km matkalle. Kun tulimme Mariboriin, annoin pikkuG:lle taas ohjat käsiin. Kaupunkiosuudet pikkuG osaa itseäni selvästi paremmin ja vei nytkin minut mukisematta majapaikkaani Hostel 4Rooms. Mukava ja edullinen majapaikka kaupungin keskustassa. Pyörän sai sisätiloihin, oma siisti huone, yhteiset mutta siistit suihkutilat ja ihanan lämmin vesi. Sitä todella osasi arvostaa, kun tuli läpimärkänä taipaleelta!

 

Tulo 120 000 asukkaan Mariboriin Drava-joen yli

Illasta Mariborissa jäi kovin vähän kerrottavaa. Kun väsyneenä iltakahdeksan kieppeillä lähdin ruokapaikkaa katsomaan, vettä satoi lähes kaatamalla. Lopulta ruokapaikka löytyi usean kyselyn jälkeen. Baareja oli vaikka kuinka paljon, mutta suurin osa ravintoloista oli jo tuohon aikaan kiinni. Pohjois-Sloveniassa ilmeisesti illallisaika on aiempi kuin esim. Italiassa. Löysin lopulta ihan mukavan ravintolan, missä reilu pasta-annos petasi seuraavaa ajopäivää. Majapaikkani vieressä olevassa lähikuppilassa tuli vielä pysähdyttyä ”jälkiruoka-yömyssylle” nimeltaan musta Guinness, ei kovinkaan slovenialaista, mutta antoi hyvät yöunet.

 

13. ajopäivä Maribor – Szentgotthard, maanantai 6.5.2013, 100 km / # 1418 km

http://ridewithgps.com/routes/2461044. +1383 m/ -1424 m

Maanantaina mentiin valtakunnasta toiseen! Aamupäivällä oli noin 30 – 40 km matka Itävallan puolelle, kuten jo johdannossa kerroin. Siellä tuli vain piipahdettua, kuten reittilinkistä voi todeta. Sitten taas matka jatkui takaisin Sloveniaan. Keli oli jo parempi kuin sunnuntaina, mutta muutamaan kertaan piti tänäänkin pukea ylle sadeviitta. Aika usein, kun viitan sai niskaansa, sade taukosi. Muuten mainiossa Mariborin majapaikassani ei ollut aamupalaa, mutta nautin sen alkumatkan varrella. Ensimmäinen kunnon nousu oli reilu kymmenen kilometriä Mariborin jälkeen. Korkeuseroa oli toistasataa metriä. Kivutessa huomasi, että aamupala oli syömättä. Energia meinasi loppua reisistä tykkänään, vaikka ”meikäpojalla” vararavintoja on vähän liiankin kanssa. Minestronikeitto, paljon leipää ja kahvit päälle muodostivat ”myöhäisaamiaiseni” idyllisessä pikkupaikassa. Johan sen jälkeen alkoi kone taas rullata!

Myöhäinen aamupala ”tyttöystävän” kanssa antoi potkua reisiin;)

Ajopäivä oli suhteellisen rankka lähinnä runsaiden korkeuserojen takia. Majapaikkaakaan en uskaltanut varata etukäteen, koska olin epävarma perille selviämisestä. Noin kymmenen tunnin uurastuksen jälkeen saavuin Sloveniasta Unkarin Szentgotthardiin illalla joskus seitsemän jälkeen.

Etukäteen Booking.comista katsomani majapaikka Tavi Vendeghäz oli viitisen kilometriä kaupungin ulkopuolella. Koska wifi-verkkoa ei ennen sivutielle kääntymistä ollut, tein ”hätäratkaisun”. Väänsin työpuhelimeen dataroamingin hetkeksi päälle ja varasin huoneen sitä kautta. Puolisen tuntia sen jälkeen ajoin paikalle. Hostel oli omakotitalo, mihin oli rakennettu lisäsiipeen muutamia vuokrattavia huoneita. Isäntä ja emäntä sekä vinkeä puolivuotias labradorinnoutaja Lucky ottivat väsyneen matkaajan huomaansa. Isäntä toi ison pullon mineeralivettä ja vähän myöhemmin kysyi maistuisiko pieni snapsi. Maistui ja vielä toinenkin, isännän itse tekemää mutta erinomaista omenaviinaa. Eikös Unkarissa Palinka ole kansallisjuoma? Kunnon kotipolttoista!

 

14. ajopäivä Szentgotthard – Szombathely, tiistai 7.5.2013, 75 km / # 1493 km

http://ridewithgps.com/routes/2467771, +555 m / – 570 m

Itävalta – Unkari-kierros jatkui tänäänkin. Slovenia jäi jo reissumiehelle taakse. Tänään olin suhteellisen hyvissä väleissä naviystäväni pikkuG:n kanssa. Varmaan se osaltaan johtui siitäkin, että olen oppinut sen ”metkut”. Kytkeä siltä ohjat pois, kun itse tiedän reitin. Tänään tuli reittisuunnitelmaan noin kymmenen kilometriä lisää, enkä viitsinyt edes korjata sitä tuohon linkkiin. Aamulla kun vielä en ollut oikein ”hereillä”, pikkuG vei minut reilu viisi kilometriä kiertotietä kaupungista pois ja vastaava rundi tuli loppuun etsiessämme Hotelli Ligetiä. PikkuG ei tunnistanut osoitetta, minkä aamulla siihen näppäilin vaan korvasi sen toisella liki samalla kadunnimellä. Siitä syystä teimme lisäkierroksen kaupungin ympäri. Vasta kun älysin käyttää etsintää hotellin nimellä, pikkuG vei mukisematta perille.

Hotel Liget oli majapaikkana Szombathelyssa

Reissupäivä oli pitkästä aikaa aika leppoisa. Sää suosi, lämpötila oli jo aamulla 17 astetta ja iltapäivällä se kohosi noin + 22 asteeseen. Tuuli oli lämmin, joskin osin sivuvastainen tai vastainen, eikä vettä tullut yhtään. Heti aamulla söin pikkukaupungin ykköshotellissa aamiaispöydän antimet (ja reilusti!), koska muuten mainioon majapaikkaani ei kuulunut aamiaista. Kävin nostamassa pankista vähän forintteja ”tulevia Unkarin taisteluja” varten. Ja sitten matka jatkui Itävaltaan.

Tänään ajelin suuren osan päivää Itävallan erittäin hyväpintaisilla teillä siistejä taloja ja kauniita maisemia katsellen. Korkeuserot olivat pitkästä aikaa aika pienet, kuten oheinen korkeustilasto osoittaa. Kyllä sitä tänäänkin hiki valui ylämäissä ja tuuli tuiversi viittäkymppiä alamäkeä vilistäessä. Sen lujempaa en oikeastaan uskalla antaa mennä vaan välillä pitää jarrulla hillitä menoa!

 

Rajan yli tultaessa Unkarin puolelle näytti tältä

Täällä sitä nyt ollaan Hotel Ligetissä! Heti Itävallasta Unkarin puolelle siirtyessäni, osui silmään hauska paikan nimi, Pornoapati. Ajelin rauhallista maalaistietä pitkin ilman pikkuG:n neuvoja tänne Szombathelyyn. Netti ei toiminut lupauksista huolimatta huoneessani, joten kirjoitan tätä pääaulan sohvalla. Suihkussa olen käynyt ja nyt pitäisi lähteä etsimään ruokapaikkaa. Taidan laittaa muutaman kuvan tähän postauksen perään ja julkaisen blogin. Luen sitten myöhemmin läpi, korjailen ja täsmentelen. Ja pistäkääpä lukijat kommentteja ja vaikkapa kysymyksiä tulemaan, niin vastailen niihin sitten illalla tai aamulla.

Itävallan Pernausta Unkarin Pornoapatiin;)

Mainio puistoravintola olikin aivan lähellä. Istuin ulkona terassilla ja söin perus-unkarilaista ruokaa; sianlihaa, makkaraa, paprika-kastiketta ja ranskalaiset (tuo ei kovin unkarilaista…) ja paikallista punaviiniä palanpainikkeena. Ei ollut mikään suuri kulinarismin kukkanen, mutta vahvaa ja maukasta! Mahan täytyttyä, lähdin sitä sulattelemaan kävelemällä kaupungin keskustaan. Tuli tehtyä mukava viiden kilometrin kävelylenkki. Kävely on mukava vaihtelua alinomaisen pyörälläajon ohella. Samalla sai käsityksen kaupungista.

Szombathely on lähellä…taitaa olla Naraissa otettu kuva;)

 

Iloinen ruohonleikkaaja Unkarin Naraissa

Szombathely on Unkarin vanhin kaupunki. Sen perusti Rooman keisari Claudius vuonna 45. Nimeksi tuli Colonia Claudia Savariensum. Kaupungin nykyinen nimi tulee unkarin sanoista szombat ”lauantai” ja hely ”paikka”. Eli suoraan suomennettuna, ”lauantaipaikka”, missä ennen pidettiin lauantaimarkkinoita. Asukkaita kaupungissa on reilu 80 000.

 

 

 

Slovenian sielua tutkimassa

Napa paukkuu Hostel Plus-majapaikkani aamiaisen jälkeen! Eilisen aika kinkkisen ajopäivän jälkeen päätin pitää ex-tempore lepopäivän. Kuusi päivää on jo putkeen ajettu, joten tarvettakin on. Ehkä pääsyy päätökseni oli lämmin ja mukava vastaanotto, saapuessani illalla ennen kuutta hikiseltä urakaltani Ljubljanasta Celje Petrovcen esikaupunkialueelle. Pieni ja viihtyisä hostelli. Ihmisiä oli terassilla ja aurinko lämmitti mukavasti vielä illallakin.

Kylän pappi oli muun seurueen kanssa olusilla. Ihmiset tulivat kyselemään, kun näkivät pyörässäni Suomen lipun. Sain moneen kertaan selvittää reittini ja osakseni kannustusta sekä ihmettelyä. Yksi nuori mies tuli esittäytymään suomenkielellä. Hän kertoi pelanneensa koripalloa muutama vuosi sitten Äänekosken Huimassa ja kehui tottakai Suomen kokemuksiaan. Tilasin ison oluen ja kohta joku seurueesta tarjosi toisen. Kyllä se kävi palautusjuomasta , sen verran nestehukkaa oli hellepäivänä kertynyt;-)

Hiukan lisää tästä maasta… Slovenia on pieni valtio, asukkaita on noin kaksi miljoonaa ja pinta-ala on vain noin 20 000 neliökilometriä. Noin kaksiviidesosaa maan pinta-alasta on metsän peitossa ja korkeuseroja kyllä löytyy! Huomasin sen jo eilisellä ja sitä edellisen päivän reitillä.

Tässä Slovenia-linkki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Slovenia

Slovenia on hyvin kaunis maisemiltaan. Lisäksi täällä huokuu pienen itsenäisen valtion ihmisten ystävällisyys ja huolenpito. Olen nyt seurannut tätä touhua kolme päivää, ensin pienessä idyllisessä Vipavassa, sitten reilu 200 000 Ljubljanassa ja nyt täällä keskikokoisessa Celjen kaupungissa. Kerron muutaman ensi päivän kokemuksen esimerkkinä.

Vipavassa majapaikan lähellä;)

Vipavassa sain majapaikan puhelinsoitolla. Illalla olin syömässä yhdessä näköalaravintolassa, missä sattumalta oli paikallisten viinien esittelytilaisuus. Syönnin jälkeen viinistandilla sattui hauskasti, että törmäsin sattumalta majapaikkani isäntään David Koreniin. Seurasi tutut kysymykset ja sain selvittää reitin ym. Hän otti kuvan kamerallaan ja lupasi lähettää kuvan blogiani varten antamaani sähköpostiosoitteeseen. Thank´you David!

Vipavassa viinitastingissa;)

Ja toinen esimerkki. Seuraavana päivänä ajoin Ljubljanaan ja mietin jossakin kadunkulmassa tietä majapaikkaani. Siististi pukeutunut herra pysähtyi neuvomaan töistä tullessaan. Hän antoi käyntikorttinsa ja sanoi mikäli joku ongelma tulee vastaan täällä Sloveniassa, voit ottaa yhteyden häneen. Lisäksi hän kertoi tekevänsä yhteistyötä Espoon kaupungin kanssa jossakin projektissa. Käyntikortissa luki Andrej Klemenc, Project Manager. Toki matkan varrella on tullut monia muitakin kivoja  vastaavan tyyppisiä juttuja. Suomen lippu pyörän perässä on ollut hyvä signaali!

10.ajopäivä, torstai 2.5.2013 Vipava – Ljubljana, 87 km / # 1105 km

http://ridewithgps.com/routes/2442109. Elevation: +1456 m / – 1257m

Pääsin taas kunnolla vuorten makuun! Reitti näkyy tuosta tänä aamuna laatimastani reittilinkistä. Korkeuseroja oli tänään kahdeksasosa-tonnin painoiselleni yhdistelmärekalleni riittävästi. Toisaalta oli onni, että eilisen päivän noin 32 asteinen (paikalliset puhuivat jopa 35 asteesta) helle oli melkein puolittunut. Torstaina sateli lähes koko päivän. Vasta loppusuoralla sade taukosi, joten ajovarusteet ehtivät hieman kuivua Ljubljanaan tullessa.  Ajokengät ja sukat olivat lopussakin läpimärät. Toki sateella ja harmaudella on negatiivinen psykologinen vaikutus. Silti, mikäli voi valita kova vastatuuli tai sade, valitsen sateen.

Alkumatka noin 15 km oli aika kovaa kipuamista 500-600 metrin korkeuserolla. Aluksi oli kymmenen kilometriä hiipuvaa muutaman asteen nousua ja sitten seurasi reilu viisi kilometriä 8-10%:n liki seinänousua . Ensimmäisen noin kolmenkymmenen kilometrin etapin jälkeen pidin Postonjan kaupungissa kahvibreikin. Käväisin myös Postonjan turistitoimistossa hakemassa muutaman lähialuekartan ja lämmittelemässä märissä ajovaatteissa. Kuvia ei tullut lähinnä tuon sateen ja harmauden takia otettua.

Loppumatka olikin sitten helpompi. Toki muutama tiukahko serpentiininousu oli vielä ennen Ljubljanaa. Pääosin, kuten reittikartastakin voi todeta, loppumatka oli tasaisempaa (jos täältä Sloveniasta nyt tasaista löytyykään…!) tai jopa alamaata. Matkan varrella oli muutama hurja serpentiinilaskukin. Korkeusero tippui noin 400 metriä Ljubljanan 260 metrin korkeuteen.

Lasko on Slovenian suurin vuonna 1825 perustettu panimo, mikä sijaitsee Laskon kaupungissa

PikkuG löysi vaatimattoman hostel-majapaikkani. Mitäpä matkalainen muuta tarvitsee kuin oman huoneen ja suihkun. Illalla kävelin vajaan kolmen kilometrin matkan Ljubljanan historialliseen vanhaan kaupunkiin, missä kännykamerani oli ahkerasti käytössä. Harmittaa, kun en ottanut pokkarikameraa iltakierrokselle. Iphonen salama pilasi hämärässä otettuja iltakuvia.

Ljubljana ”lohikäärmekaupunki” on viehättävä ja upea illalla ja päivällä

Illalla oli ilmaiskonsertti vanhassa kaupungissa

Tarkoitukseni on vielä aamulla ennen poislähtöä tehdä pyörällä kamerakierros kaupungilla. Valitettavasti se jäi tekemättä, koska majapaikkani oli niin sopivasti ulosajoreitin varrella. Ljubljana on kaunis kaupunki, teki vaikutuksen ja jäi syvälle mieleeni.

Loistokattaus Ljubljanan vanhassa kaupungissa!

Illalla söin ehkä tämän reissun upeimman aterian pienessä viihtyisässä ravintolassa. Siitä on muistona kuvakin blogissa. Majapaikka maksoi noin 15 euroa. Illalla meni melkein tuplat ruokaan ja ruokajuomaan. Kyllä tuo 300 gramman sisäfilee-annos alkuruokineen oli sen ”väärtti”. Ljubljanasta on myös pyöräilijän näkökulmasta hieno kaupunki. Kaupunki on selvästi satsannut pyörätieverkostoihin. Liki koko kaupungissa oli siniseksi maalattuja pyöräkaistoja. Pyrin aika paljon ajamaan niitä pitkin. Pikku ongelma olivat risteyksissä tai sadevesien takia olevat vajaan metrin levyiset notkelmat. Ne ”hetkauttivat” aika lailla, kun pyörän päällä on melkoisesti painoa.

Slovenia menu

11. ajopäivä, perjantai 3.5.2013, Ljubljana – Celje, 99 km ja vapaapäivä 4.5.2013 Celje, 29 km / # 1233 km

http://ridewithgps.com/routes/2452867, Elevation: +1886 m / – 1939 m.

Aamu Ljubljanassa oli aurinkoinen. Ilman lämpötila oli jo ennen yhdeksää noin 18-20 astetta ja päivä lämpeni nopeasti iltapäivän noin 25 asteeseen. Ajoilma oli loistava, kun tuulikin oli pääosin myötäinen. Kova kiipeäminen (mikä näkyy reittiohjelman nousumetreistä) vaati jatkuvaa nestehuoltoa. En käytä yleensä mitään urheilujuomia. Lähes koko reissun ajan olen täyttänyt pyöräpullot vesijohtovedellä. Taktiikkani ulkomaan reissuilla on pitkään ollut: Illalla maistan pienen annoksen vesijohtovettä. Ellei mitään oireita tule, niin jatkan vedellä. EU-alueella vesijohtovedelle on yhteiset laatudirektiivit, eikä tällä reissulla ole ollut mitään mahavaivoja. Nyt ”koputan puuta”! Tuosta reitistä vielä vähän…

Joen ylityksiä oli tänään useita;)

Laadin reitin tapani mukaan aamulla. Koska reitin korkeuserot näyttivät aika hurjilta, aloin miettiä moottoritietäkin. Panin ”kyssärin” Facebookiin ja sain tarkkasilmäiseltä entiseltä työtoveriltani Piia Wallinilta vastauksen. Etkö Antti ole huomannut moottoritietunneleita? En tosiaan ollut katsonut karttaa niin tarkkaan. Kiitos Piia! Loppujen lopuksi en pitänytkään kiinni reittisuunnitelmastani, vaan oheinen linkki osoittaa aika tarkkaan ajamani reitin. Annoin nimittäin pikkuG:n ottaa ohjat käsiinsä aamulla. Se johdatti Fillarantin pikkuteitä pitkin kauniiden ja rauhallisten jokivarsireittien kautta hiukan kiertäen. Reitti kulki noin 260-225 metrissä pääosin 108-tietä pitkin. Loppumatkalla pikkuG piti panna taas kerran kuriin, kun se ehdotti ihmeellisiä lisäpoikkeamia kartan reitiltä.

Reitti Ljubljanasta Celjeen seuraili osin kauniita jokivarsimaisemia

Tulivat nousut vastaan tälläkin reitillä, mutta vasta vähän myöhemmin. Kaksi isoa kipuamista hellelukemissa ja monta pienempää serpentiiniosuutta mahtui päivän matkalle. Maisemat olivat kerta kaikkiaan upeita ja kuviakin tuli nyt otettua ilman ollessa hyvä. On upea tunne, kun saa lopulta hinattua itsensä ja ajoneuvonsa ”henkihieverissä”mäen päälle, josta alkaa vilvoittava lasku. Alamäkiä varsinkin loppuosuudella riitti ihan mukavasti, kuten otsikon tilaston laskumetreistä voi todeta. Jyrkissä serpentiineissä pitää aika paljon jarruttaa. Xrossissani on tehokkaat levyjarrut edessä ja takana. Olen käyttänyt lähinnä takajarrua. Etujarrussa olen viime aikoina huomannut tunnottomuutta ja takajarrukin vinkuu jonkin verran. Panin Facebook-viestin ”päämekaanikolleni” Niko Koivistolle. Häneltä sainkin pikaisesti ohjeita. Katsotaan, löytyykö matkan varrelta sopiva huoltopaikka. Tilanne ei kuitenkaan ole akuutti.

Kaunista kulttuurimaisemaa Celjeä lähestyessä

Celjen esikaupunkialueella noin 6-7 km kaupungista länteen olen viihtyisässä Hostel Plussassa vapaapäivän merkeissä. Pyykit pesin jo aamulla ennen aamupalaa ja tätä bloggausta olen tehnyt parisen tuntia. Kirjoitushomma vie aikaa, mutta tuleepa siitä matkakertomus itselle ja muille. Mikäli joku näistä raapustuksistani saa kimmokkeita, hyvä niin!

Celje on noin 50 000 asukkaan kaupunki Savinja-, Loznica- jaVoglajnajokien risteyksessä

Vapaapäivän iltapäivä meni mukavasti, kun pyöräilin Celjen vanhaan keskustaan. En tiedä mikä piru minuun taas iski. Piti lähteä vapaapäivänäkin kiipeämään linnavuorelle. Siellä on ehkä Celjen kuuluisin nähtävyys vanha linna nimeltään Stari grad. Linna oli rakennettu 1200-1300 lukujen taitteessa.

Slovenian vehmasta maisemaa Stari Gradin linnavuorelta käsin

Aika ”jobi” oli vetää noin 200 metristä jyrkästi ylös reiluun 400 metriin parin kilometrin matkalla. Poljin pienimmällä vaihteella ja usko meinasi sittenkin loppua. Mikäli pyörä olisi ollut kuormattu, ei olisi onnistunut, mutta ”sinnittelin” ylös asti polkemalla. Apparan mäen jyrkkyys ei ole lähelläkään tätä, kaltevuusmittaria ei ollut mutta pahimmat paikat varmaan yli 20%. Hienot näkymät linnan huipulta 438 metristä oli alas vanhaan kaupunkiin ja lähiympäristöön. Tulipa ”kulttuuripläjäys” tehtyä!

Fillarantti vapaapäivänä Stari Gardin linnoituksessa. Alhaalla Celjen vanhakaupunki

Vanhakaupunki tuli samalla reissulla tutuksi ja katseltua pyörän selästä muutakin lähiympäristöä. Sitten ajelin kämpille ja söin pizzan. Sammalla tuli hoidettua Facebook-päivitykset, tsekattua Suomen lätkäpelitilanne netistä ja sitten nukkumaan. Huomenna on tarkoitus jatkaa matkaa kohti Mariboria, Slovenian toiseksi suurinta kaupunkia. Sää vähän huolestuttaa. Ukkonen jyristelee ulkona ja huominen ennuste on aika huono. No säille ei mahda mitään!

Pyöräilevän valokuvaajaystäväni kanssa Celjen keskustassa;)

 

 

 

 

Ensimmäinen tuhat kilometriä täynnä

Rooma – Hämpton reissu on hyvässä vauhdissa! Nyt olen turvallisesti jo Sloveniassa. Siitä haluan kiittää italialaisia autoilijoita ja maan liikennekulttuuria. Olen nyt kolunnut kymmenkunta päivää eri puolilla Italiaa, Rooman ruuhkassa ja Venetsian vilinässä, vilkkaasti liikennöidyillä Adrianmeren nauhakaupunkien teillä, Apenniinien vuoristossa ym. Johtopäätökseni on, että liikenne sujuu ja on sangen joustavaa. Saman totesi Facebookissa golfystäväni ja aktiivisesti myös pyöräilyä harrastava Jaakko Hiekkaranta ollessaan ”korkean paikan leirillä” viikko pari sitten Italiassa.

Vaikka täällä on vilkas liikenne ja välillä ajetaan kovaakin, suhtautuminen pyöräilijöihin on fiksumpaa kuin Suomessa. Suomessa usein rekka ottaa vauhtia ylämäkeen ja pyöräilijä ohitetaan täpärästi. Täällä taas rekka odottaa ylämäessä löytääkseen turvallisen ohituspaikan ja antaa yleensä pyöräilijän mennä ensin. Sama koskee myös henkilöautoja, pyöräilijälle annetaan etusija ja riittävästi tilaa. En muista kokeneeni toistaiseksi noin tuhannen kilometrin aikana yhtään vaaranpaikkaa liikenteessä. Uskon tämän hienon käyttäymismallin johtuvan kahdesta pääsyystä. Ensinnäkin Italiassa on paljon vanhempi liikennekulttuuri kuin Suomessa. Toinen syy johtuu siitä, että pyöräily on Keski- ja Etelä-Euroopassa suuri ja arvostettu urheilulaji. Ammattipyöräilyä arvostetaan, mikä heijastuu liikennekäyttäytymiseen. Otetaanpa mallia suomalaiset!

 

8. Ajopäivä, San Biagio – Udine 30.4.2013, 104 km /# 941    

Nousu- ja laskumetrit: +412 m/ -303 mReitti: http://ridewithgps.com/routes/2431559

Olen ottanut tavaksi tehdä reittisuunnitelman lähtöaamuna tai edellisenä iltana  Ipadilla / RidewithGPS-ohjelmalla. Valitettavasti en voi siirtää suunnitelmaa Ipadistä Garmin-naviini eli pikku-G:en. Tämän päiväinen reittini piteni parilla kymmenellä kilometrillä, kun seurasin pikku-G:n ohjeita. Siinä on Euroopan kartasto, mutta se jotenkin optimoi välttämään isoja teitä. Ajelin sitten mutkia mutkien perään, en oikein itsekään tiennyt, missä milloinkin olin. Onneksi oli vaihteeksi rauhallista liikennettä maaseutuosuuksilla varsinkin. Tämän reissun ikävin ajopätkä tähän mennessä oli päivä pari sitten molemmin puolin Venetsiaa. Tasaista ja tylsää maisemaa ja vaikken moottoritiellä ollutkaan, liikennetiheys oli huippuluokkaa ja kauttakulku-rekkaliikennettä valtavasti.

Udineen saavuin SS13 tietä pitkin. Lopussa oli noin kolmenkymmenen kilometrin mittainen aika tylsä tieosuus. Monen kilometrin mittaisia suoria tieosuuksia seurasi toinen toistaan ja loivaa nousua jatkui aina Udineen asti. Pikku-G löysi hotellin helposti. Turhaan kävin pizzeriassa kysymässä, koska en heti hoksannut, että navissa on ”majoitusliikkeet-hakutoiminto”. Sitä käyttämällä  aamulla varaamani hotelli Que Vadis löytyi.

Udinessa oli lämmin vappuaatto

 

Sitten vaan vappuaattoa viettämään! Hain tykötarpeita viereisestä supermarketista ja juhlin vappuaattoa hotellissa ja sosiaalisen median välityksellä kotisuomeen. Vaimolla ja parille tutulle soitinkin. Netti toimi hienosti, mutten vappuaattona viitsinyt päivittää blogia.

Vappuaaton aurinko alkaa laskea Udinessa

 

9. ajopäivä, Udine – Vipava (Slovenia) 1.5.2013, 78 km / # 1018 km. Nousu- ja laskumetrit: + 555m / -571m
http://ridewithgps.com/routes/2436946

Vappupäivä valkeni kauniina ja heti aamusta oli todella lämmintä. Sääennuste rajakaupunki Goriaziaan lupasi 30 astetta. Hyvästelin Que Vadis-hotellin respan kaunottaren aamupalan jälkeen ja pyysin häntä ottamaan matkamiehestä lähtökuvan.

Huh huh mikä vappumaha Fillarantilla;)

 

Olin painanut reitin aika tarkkaan mieleeni, mutta panin pikkuG:n kuitenkin päälle. Ajoin SR56-tietä Italian rajakaupunkiin Goriziaan, minne oli matkaa nelisen peninkulmaa. Lämmin tuuli antoi lisävauhtia takaa päin. Gorizia on kaunis vanha kaupunki, jota katselin tunnin verran pyörän satulasta. Lämmin ilma ja terassit olivat täynnä ihmisiä.

Tarkoitukseni oli vappupäivänä ajaa suunnilleen puoleen matkaan Ljubljanaa. Majoitusvarausta en aamulla tehnyt. Ajatuksena oli löytää joku majapaikka esim. puolimatkan Vipavasta. Toinen vaihtoehto oli seuraava isompi kaupunki Postonja, mutta sinne en näin kuumalla kelillä uskaltanut lähteä yrittämään. Ennen Postonjaa on noin 15 km seinänousu ja korkeuserona yli 700 m. Reittiohjelmani mukaan pahimmat kohdat ovat jopa 20% nousua.

Uusi maa Slovenia ja uudet kujeet;)

Sitten rajan yli Sloveniaan. Sloveniassa maisemat muuttuivat heti rajan jälkeen. Alkumatkalla oli kaunista ja kumpuilevaa vihreää näkymää. Kohta kuvaan astuivat myös vuoret. Tänään en vielä vuoristoon noussut vaan se on edessä vasta huomenna Postonjaan ja Ljubljanaan noustessa. Tosin pari serpentiininousua teki tänäänkin tiukkaa, kun iltapäivällä oli lämpöä jo 30 -32 astetta. Mukanani on lämpömittari ja muutamassa taukopaikassa hain varjopaikan mittarille. Matka ei ollut tänään pitkä. Pyörän mittarini mukaan 78 kilometriä oli sopiva vappuajelu. Sloveniassa vietetään vappua ja se näytti olevan kansallinen vapaapäivä, koska liikkeet olivat kiinni. Toinen vapun merkki näkyi usein matkan varrella. Pysähdyin kerran ottamaan kuvankin koristellusta korkeasta vappusalosta. Siitä tuli mieleen Ahvenanmaan juhannussalot.

Slovenian vappusalko

Tänään tein kolme eri rajan ylitystä. Ensin Slovenian raja, sitten lämpötila kipusi iltapäivällä tällä reissulla ensimmäistä kertaa yli kolmenkymmenen asteen ja kolmanneksi matkamittariini napsahti ensimmäinen tuhat kilometriä Batujessa tiukan nousun jälkeen. Otin paikasta valokuvankin sitä varten.

Tässä kohtaa napsahti tuhat kilometriä täyteen!

 

Sen jälkeen oli vain parikymmentä aika helppoa kilometriä Vipavaan. Majapaikka löytyi pienen kaupungin historiallisesta keskustasta. Näin siellä mainoksen ja soitin. Sovimme puhelimessa asian ja rouva toi varttitunnin päästä avaimet. Hyvin näkyy täällä internet toimivan. Olen parisen tuntia kirjoittanut blogipäivitystä ym. ja nälkä alkaa kurnia. Hyvät ystävät ja kylän miehet, Fillarantti lopettaa blogituksen tältä erää ja lähtee etsimään sapuskapaikkaa!

Nyt olen jo Vipavassa;)

Veni, vidi, vici…

Julius Caesarin kuuluisa lause ”Tulin, näin, voitin” oli mielessä toissailtana päällimäisenä, kun kirjoitin blogiosuuden Riministä – Rosolinaan. Eilen illalla piti kirjoittaa päivän ajo-osuus jatkoksi edelliseen. Etsinnöistä huolimatta en löytänyt työtäni vaan jonnekin bittiavaruuteen se oli kadonnut. Päivä oli muutenkin hankaluuksia täynnä, mutta kerron niistä vähän jäljempänä.

Tässä vielä linkki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Veni,_vidi,_vici

6. ajopäivä, Sunnuntai 28.4.2013 Rimini-Rosolina 140 km + 24 km/ # 725 km. Nousu- ja laskumetrit: +461 m/ -470m

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2417562

Riminissä tuli viivyttyä kaksi yötä. Olin jo alunperin ajatellut pitää viikossa vähintään yhden vapaapäivän. Riminissä neljän tähden hotelli St.Gregory Park tarjosi tähän loistavat puitteet. Rakennus sinällään oli vanhahtava, mutta uudistettu sisältä. Parasta olivat iloinen ja palvelualtis henkilöstö ja upea aamiaisbuffee. Enkä toki voi olla mainitsematta sitäkään, että yöpymisen hinta aamiaisella maksoi vain 24 euroa/yö.

Näillä eväillä fillaristin on hyvä lähteä päivän koetuksiin;) Hotelli St.Gregory Park

Ajo Rimistä Rosolinaan sujui vauhdilla. Olosuhteet olivat loistavat. Selän takana tai sivumyötäisenä puhalsi lämmin tuuli, mikä mukavasti avitti ajamista. Pyöräilijän pahin vihollinen ei suinkaan ole sade vaan tuuli. Adrianmeren rannikon yhteen kasvaneet nauhakaupungit vaihtoivat nimeään alkumatkan rantatiellä. Pinarellan ja Cervian jälkeen SS16-tie erkani hieman rannikosta. Pinarella-kyltinnähtyäni tuli mieleeni tiedostamaton mielleyhtymä punaiseen Ferrariin, joita toki muutama matkalla näkyikin. Piti ihan kämpillä tarkistaa. Ferrarin kotikaupunki on Maranello, mutta pyöräihmiset sen sijaan tuntevat Pinarellon. Pinarello on pyörämerkki, jota kutsutaan polkupyörien Ferrariksi. Ei tuo mielleyhtymäni siis kovin kauas mennyt;)

Eivät mahtuneet pyörän tarakalle;)

Ravennan ohitin katseella länsipuolelta ylhäältä menevää SS16-tietä pitkin. Ilma oli lämmin noin 22 – 23C. Itselläni on mukana lämpömittari, missä on lisäksi  kompassi. Kompassista on apua kaupungeissa kartanlukua helpottamaan. Loppumatkakin sujui hyvällä tempolla. Oikeastaan ainoan noin varttitunnin latte-machiotte-tauon pidin noin sadan kilometrin ajon jälkeen. Rosolinaan saavuin vähän yli kuuden tunnin ajon päätteeksi, joten noin 140 km matkan keskivauhdiksi muodostui noin 22 km/h. Retkivarusteilla kuormatulla pyörällä pidän sitä hyvänä vauhtina.

Tänään tuli poljettua kunnon matkarupeama ja illalla lisää;)

La Corte, Bed & Breakfast oli Rosolinassa majapaikkana. Siro ja tyylikäs italialaisrouva otti hikisen matkalaisen suojelukseensa. Passitiedot kirjattuaan hän näytti passistani, että olemme syntyneet samana vuonna 1949. Hän syntyi marraskuussa ja itse maaliskuussa. Tuohon lisäsin, että te olette sitten paljon nuorempi. Ilmassa oli pientä mukavaa väreilyä, vaikka kielemme eivät oikein kohdanneet. Hän ei juurikaan osannut englantia, mutta minä vielä vähemmän italiaa. Wifi-verkon salasanaksi rouva antoi vielä hyväksi jatkoksi nimensä FLORENZINA1949. Onneksi talon isäntä oli paikalla ja kävi esittäytymässä. Majapaikka oli tyylikäs vähän kartanomainen rakennus, mitä ilmeisesti senioripariskunta ylläpiti. Tyylikkyys näkyi varsinkin huoneiden ja aulojen sisustuksessa. Harmi vaan, kun valokuvat jäivät ottamatta. Aamiaisen jälkeen olin ajatellut pyytää rouvaa ottamaan kuvan matkalaisesta pyörineen komean talon edustalla, mutta lähdön ”tohinassa” se unohtui.

Majapaikka oli muutamia kilometrejä pikkukaupungin keskustasta. Polkupyörä on siitä kätevä kapistus, että sillä voi mukavasti pyrähtää katsomassa paikan nähtävyydet. Illalla kävin syömässä Florenzina-rouvan minulle varaamassa Trattoriassa, tietysti fillarilla. Rouva varoitti, että sunnuntaina paikka voi olla täynnä ja pyysi saada varata paikan ”suomalaiselle herrasmiehelle”. Sen verran ymmärsin hänen puhelustaan ruokapaikkaan. Kun ennen kahdeksaa pyöräilin sinne, olin kuitenkin ainut asiakas. Tosin kohta puoliin ravintolaan tuli muutama pariskunta lisää syömään. Koska tänään tuli ajo reilu 160 km, tilasin primo / spagettia ja secondo /kunnon pihvin sekasalaatin kera. Majapaikassa kirjoitin vielä myöhään illalla tunnin pari blogia (mikä ei ollut tallentunut, kuten alussa kerroin).

7. ajopäivä, Maanantai 29.4. 2013 Rosolina – San Biagio di Callalto 112 km/# 837 km. Nousu- ja laskumetrit: +354/-340m

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2426043

Suistomaanäkymää ennen Venetsian seutua

Maanantaiaamu valkeni lämpimänä. Tuuli oli jonkin verran kääntynyt, nyt se puhalteli 3-5 m/s idän eli Adrianmeren puolelta. Jo lähtiessä huomasin, että ajopäivästä ei tuulensuunnan takia tule niin vauhdikas kuin edellisestä. Oma ajosuuntani oli enimmäkseen koilliseen tai pohjoiseen, joten sivuvastaista tuulta oli tiedossa osan matkaa. Reitin olin suunnitellut reitin niin, että ohitan Venetsiassa. Matkan pituudeksi ohjelma ilmoitti hiukan vajaa 90 km. Venetsian ajattelin jättää väliin senkin takia, että siellä on tullut vierailtua useamman kerran. Kun tyttäremme olivat pieniä, teimme koko perheen voimin neljä – viisi autoreissua Italiaan. Tukikohtamme oli usein  Venetsian itäpuolella sijaitseva Bibione, josta käsin oli helppo vierailla Venetsiassa. Venetsiä on hieno ja ainutlaatuinen paikka, mutta varsinkin kesällä se on sellainen ”turistipätsi”, ettei paremmasta väliä.

Venetsian rannikko on tuolla taustalla muutaman kymmenen kilometrin päässä;)

Jo johdannossa viittasin päivän hankaluuksiin. Tähän mennessä kaikki oli sujunut suunnilleen käsikirjoituksen mukaan, mutta tänään ”sattui ja tapahtui”. Ajettuani vähän yli puolen matkaa pysähdyin pienelle tauolle ja aloin siinä nyppiä lentokonekuljetusta varten laittamiani suojateipin riekaleita vaihde- ja jarruvaijereista pois. Kyseessä oli retkimiehen monikäyttöteippi ”jeesusteipiksikin” kutsuttu, siihen tarvittiin avuksi linkkaria. Samalla vetäisin matkamittarin ohuen johdon poikki! Onneksi johdon korjaaminen kuuluu heikkovirtatöihin ja vaikken kyseistä ammattitutkintoa ole suorittanutkaan, sain viritettyä huippuohuet mustat ja punaiset johdot yhteen. Mittari toimii ja toivottavasti jatkossakin…

Seuraavaksi pimeni rakas pikku-G:ni, jota jo välillä olen kutsunut ikiomaksi G-pisteekseni. Jostain syystä akku pääsi tyhjenemään, vaikka olin sen ladannut edellisenä yönä. Ehkä pistorasia ei ollut antanutkaan virtaa. Mukana oli toki paperikartta, mutta mittakaava 1:800 000 ei ole kovin hyvä sotkuisessa Venetsian lähiympäristössä. Pyörittyä tuli! Kompassin avulla suunnistin kohti pohjoista ja lopuksi löysinkin Trevisoon vievän tien.

Tasaista on näillä seuduilla. Aikamoinen muutos Appenniien ylityksen jälkee;)

Senkin jälkeen oli aika monimutkaiset tieyhdistelmät San Biagioon. Usean kerran pysähdyin kyselemään tietä ihmisiltä . Pizzeriat ovat hyviä tietolähteitä tässä mielessä. He kuljettavat pizzoja koteihin täällä Italiassakin ja tuntevat myös paikat hyvin. Nytkin viimeinen rastini, majapaikan löytäminen muutama kilometri keskustan ulkopuolelta, sujui tuolla tavalla. Menin pizzeriaan sisään ja myyjärouva kaivoi kaupunkikarttansa esiin ja näytti paikan kartalta. Painoin näkymän mieleeni ja ajoin omalla ”nahkapäänavigaattorilla” seuraavaan majapaikkaani Trattoria Canareccioon.

Parkkeerasin tähän pyöräni päivää liian myöhään;)

Ei hankaluudet tähän päättyneet. Kun pääsin majapaikkaan, isäntä kertoi odotelleensa herraa jo edellisenä iltana. Olin kuin puulla päähän lyöty. Matkaa oli takana 112 kilometriä  ja suihku siinti mielessä. No onneksi tilaa oli! Lisäksi isäntä kertoi, että Booking.com ehtojen mukaan tililtäni oli veloitettu peruuttamaton majoitus 30 euroa. Hän kuitenkin antoi minulle kuitin ja sanoi, että voit majoittua toisenkin yön ilman lisäkorvausta. Huoneessa tarkistin koneelta, että olin tehnyt virheen  ja vahingossa varannut huoneen väärälle yölle. Pitääpä olla jatkossa tarkempi noiden päivämäärien kanssa. Juuri ennen suihkuunmenoa isäntä koputti ovelle toisessa kädessä Cokis- ja toisessa oluttölkki ja kysyi kumman haluat, talo tarjoaa. Valitsin sen puolen litran oluen tottakai! Maistui muuten suihkun päälle;)

Spaghetti-illallisen jälkeen ajattelin kirjoittaa vielä päivän blogiosuuden. Jäi pelkäksi ajatukseksi, kun sitten iltakymmeneltä huomasin, ettei sitä koneella ollutkaan. Arvaa kiehuiko sappi siinä vaiheessa! No tänä tiistaiaamuna sitten vähän ennen kuutta aloin muistelemaan parin edellisen päivän tapahtumia uudelleen. Kello on jo kahdeksan ja on aika lopettaa tämä postaus. Vielä joku loppulause ja kuvat postauksen perään…

Kävisikö loppulauseeksi? 

Fillarantti:       ”Vaikeuksien kautta voittoon – Per aspera ad astra”.

Julius Caesar: ”Tulin, näin ja voitin – Veni, vidi , vici”.

 

Adrianmeren taikaa

Reissun ensimmäisen vapaapäivän puhdetyöt jatkuvat Riminissä Adrianmeren rannalla. Kävin välillä veryttelemässä ja katsastamassa paikkoja ajaen fillarilla 41 km lenkin. Huomasin, että pikku-G navissani löytyvät myös golfkentät. Löysin Riminin golfklubin navini kattauksesta, sinne siis! Ajoin rehvakkaasti portista sisään loistoautojen ohi ja jatkoin ykköstiin vaiheille. Perään juoksee mies kovaa vauhtia huutaen jotakin. Kun selvisi, etten ollut menossa pelaamaan enkä ajamaan kentällä, tunnelma suli. Kaveri osasi englantia, mikä on harvinaista täällä päin. Kerroin hänelle lentäneeni Roomaan ja tarkoitukseni on polkea fillarilla Suomeen takaisin ja aloittaa siellä oma golfkauteni. Hän oli yhtä hymyä ja toivotti koska tahansa tervetulleeksi pelaamaan Riminin golfklubille.

Riminin Golklubi oli vierailukohteena vapaapäivänä

4.ajopäivä 25.4.2013 San Benedetto del Tronto – Senigallia, 129 km/ # 443 km. Nousut/laskut: +964m/-983m

Reitti:http://ridewithgps.com/routes/2678990

S. B. del Trontosta pääsin lähtemään jo aamu yhdeksältä runsaan hotelliaamiaisen jälkeen. Ilma oli hyvä ja matka lähti hienosti käyntiin. Ajoin rantatietä noin 15 km, kun yhtäkkiä pikku G meni hiljaiseksi. Yritin moneen kertaan. Akku oli täynnä ja virta kytkeytyi päälle, mutta sammui samantien. Soitin ystävälleni Matti Ronkaiselle (Geotrim Oy), jolta olin navin saanut tälle reissulle. Matti lupasi hoitavansa asian. Vajaan puolen tunnin päästä Matti Kauppinen soitti Geotrimistä kertoen, että puhelimessani on tekstiviestinä Suomen Garmin-maahantuojan ohje resotoida pikku-G tehdasasetuksille. Onneksi minulla ei ollut mitään säilytettävää dataa navissani, joten sain laitteen nollauksella herätettyä pikku G:n taas henkiin.

Antonio Garofolin vuonna 1871 perustama viinitila oli ennen Castelfidardossa

Matka jatkui rantatietä SS16. Adrian meren ranta on käytännössä yhteen rakennettua nauhakaupunkia. Nimet vain vaihtuvat ja liikenne on vilkasta. Toisaalta on hieno huomata, miten sujuvaa liikenne on täällä. Pyöräilijää kunnioitetaan liikenteessä ja hänelle annetaan tilaa. Saman havainnon olen tehnyt aiemmin myös muualla Etelä-Euroopassa. Pyöräily on niin suuri ja suosittu laji, että se näkyy ihmisten suhtautumisessa. Giro di Italia ajetaan toukokuun alussa näissäkin maisemissa. Matkan varrella näkyi tänään isoja kilpapyöräryhmiä. Saattoi olla, että osa pyöräilijöistä oli harjoittelemassa Giroon. Jollakin ryhmällä näkyi jopa videokamera kypärässä. Tervehtiminen ja tsemppaaminen kuului asiaan vastaantullessa tai ohittaessa raskaan yhdistelmäajoneuvoni. Itse omaksuin saman tavan alusta lähtien. Vasen käteni räpsähti aina auki tangosta kuitenkin kiinni pitäen, kun fillaristi tuli vastaan.

Rantatie kääntyi välillä vähän sisämaahan ennen Anconaa

Latte-tauko oli vuorossa Lido di Fermessä. Ilman lämpötila oli noin 19 – 20 astetta. Tuuli alkoi iltapäivällä hieman koventua ja kääntyi hieman sivuvastaiseksi, mikä vähän hidasti matkan tekoa. Paikkakunnat vaihtuivat nauhana, Loretosta tie kääntyi hieman sisämaan puoleen ja aika ajoin joutui kiipeämään. Toisaalta nousut olivat leikintekoa Apenniinien kapuamisten jälkeen. Ison Anconan kaupungin ohitin länsipuolitse ylhäältä. Kukkulan päältä oli hieno näkymä kaupunkiin ja taustalla siintävälle Adrianmerelle. Vanhaan Senigallian kaupunkiin saavuin iltapuoleen. Tehokasta ajoaikaa oli kulunut varttia vajaa seitsemän tuntia, joten keskivauhti oli olosuhteisiin nähden aika hyvä noin 19 km/h.

Oikealla alhaalla näkyy iso Anconan kaupunki

Hotelli Universalin löytämisessä pikku-G sai tehdä ”duunia”. Hotelli oli ihan rannassa, mutta jotenkin sinne ajo SS16 tieltä käsin oli navigaattorille vaikea pala. Lopulta pääsimme perille. Hotelli oli tasokas ja nettikin pelasi kunnolla. Söin hotellin ravintolassa kunnon buffe-illallisen. Juomat, viinit ja oluet sisältyivät myös 23 euron hintaan. Otin samalla muutaman ruokakuvan, joita työpaikkani Tavastian koulutuspäälikkö Merja Kytöaho toivoi Facebookissa. Kuvavalikoima jäi tosin suppeaksi buffe-tarjontaan nähden, mutta onhan reissua kovasti vielä edessä. Minulla oli vain Ipad-kamera ravintolassa, mikä oli täynnä ihmisiä. En kerta kaikkiaan kehdannut mennä ottamaan useita kuvia. Muutama otos tuli, kuvaan taisi tulla alkuruokia ja jälkiruokia.

Muutama ruokakuva Merjan mieliksi hotellin kattauksesta;)

 

5. ajopäivä,perjantai Senigallia-Rimini, 26.4.2013, 77 km /# 520 km. Nousut/laskut: +415/-420m ja +174/-175m (27.4.13)

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2409079

1.vapaapäivä,lauantai Rimini 27.4.13, 41 km/#561km

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2679087

Aamulla lähdin mukavasta hotellista vasta vähän ennen yhtätoista. Olihan tänään vain lyhyt matka tiedossa. Lisäksi olosuhteet olivat ihanteelliset. Lämpöä oli heti aamupäivällä parikymmenta astetta ja tuuli oli selän takana. Matka jatkui tutuksi käynyttä rantatietä SS16. Kaupungit vaihtoivat nimeään ja ajo tuulensuunnan takia oli vauhdikasta. Ainoastaan lukuisat kaupunkipaikat kymmenine ellei satoine liikennevaloineen pakottivat pysähtelemään. Pesarossa ajoin välillä pois SS16- tieltä ja käväisin kaupungissa pyörähtämässä. Kalasatamassa otin jonkun kuvankin, kun myyntikojuja iltapäivällä purettiin.

Tässä poikkesin keltaisen kuormurin perässä Pesaron kalasatamaan;)

Pesaron kalasatamassa tuli pyörähdettyä;)

Pesaro – Cattolico – Riccione – Rimini ja lukuisat pienemmät paikkakunnat vilisivät vahdikkaassa ajossa. Pieni matkan hidaste oli Pesaron jälkeinen kunnon mäki. Siinä piti kiivetä yli sata metriä ylemmäs, mutta sen korvasi muutaman kilometrin mittainen kova vauhtinen lasku. Riminiin saavuin vajaan neljän tunnin ajon jälkeen. Keskivauhdiksi tuli noin 21 km/h, mikä on hyvä lukema yhdistelmän paino ja lukuisat hidasteet matkalla huomioiden. Ensimmäisen kerran tällä reissulla tuntui, että matka loppui kesken. Saman tien olisi noissa olosuhteissa mennyt tuplamatka. Mutta minkäs teit, kun hotelli oli varattu etukäteen!

Matka jatkui kohti hotellia… Roomaankin olisi päässyt;)

Kahden yön majapaikkani St. Gregory Park on tasokas 4-tähden hotelli. Osin syy vapaapäivälleni oli  hotellin saaminen aamiaisineen 24 eurolla/yö. Sen verran pihi luonne kuitenkin olen! Toisaalta tavoitteeni oli pitää yksi vapaapäivä viikossa ja nyt oli sen paikka. Viiden ajopäivän ja Apenniinien rasitusten takia oli hyvä ratkaisu asettua aloilleen täällä Riminissä. Eilen illalla tein noin seitsemän kilometrin kävelylenkin tutustuessani Riminin iltaan ja yöhön. Vanhassa kaupungissa oli ilmaiskonsertti, jota olin myös kuulemassa.

Riminin yössä

 

Pyykit on pesty ja kuivuvat parvekeella. Blogipostauskin on kohta julkaisuvalmis. Sitten on vuorossa suihku ja ruokapaikan haku. Katsotaan sen jälkeen, mitä Riminin ilta tuo tänään tullessaan. Huomenna pitää sitten polkea Rosoliinaan asti, minne on matkaa yli 130 km. Joten tänä iltana ”iisisti”. Buenosera ystävät ja kylän miehet!

Matka jatkuu kohti Rosolinaa;)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Apenniinien selätys ja Adrianmerelle

Fillarantin seikkailu Roomasta Hämptoniin alkaa;)

Viisi ajopäivää on takana. Lisäksi alussa oli reilu 20 kilometrin siirtymä lentokentältä Rooman hotelliin. Kilometrejä on kertynyt tähän menessä 520 km. Varasin kuusi ensimmäistä majapaikkaa Booking.com välityksellä jo etukäteen ennen reissuun lähtöä. Alkureitin yöpymispaikkakunnat olivat Rooma, Rieti, Norcia, San Benedetto del Tronto, Senigallia ja Rimini. Tänään pidän ensimmäisen vapaapäivän Riminin St. Gregory Park- hotellissa ja samalla siunautui aikaa pyykinpesuun ja blogin päivitykseen.

Tässä postauksessa ajattelin kertoa Apenniinien vuorijonon kolmesta kovasta ylityspäivästä. Otsikon ”selätys” on vähän härnäävä ilmaisu. Apenniinit ovat keskisen Italian noin tuhannen kilometrin mittainen vahva selkäranka, jonka korkein huippu Gran Sasso yltää 2914 metriin LÀquilan suunnalla. Oma reittini kulki sen länsipuolella Rietistä pohjoiseen Norciaan. Reitin varrelle jäi kolme komeaa lumihuippua. Heti Rietin jälkeen on Monte Terminillo 2216 m ja Norcian itäpuolella sijaitsee Monte Vettori 2476 m ja siitä pohjoiseen Monte Sibilla 2175 m. Vaikken toki huipuilla käynytkään kivuttavaa on riittänyt varsinkin, kun lähtö tapahtui Roomasta merenpinnan tasosta.

Linkki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Apenniinit

Sunnuntai 22.4.2013 Rooma Fiumichino – Hotelli, 24 km/ 24 km. Nousu- ja laskumetrit: +170 m /-145 m

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2678829

Norwegian vei Fillarantin ja matkapyörän varusteineen Roomaan

Norwegian yhtiön kone lähti ja laskeutui täysin aikataulun mukaan sunnuntai-illalla kuuden pinnassa. Matkatavaroja piti odotella jonkin aikaa. Olin ottanut mukaani ikivanhan matkalaukun, mihin olin pakannut sisään molemmat pyörälaukut. Pyörä löytyi loppujen lopuksi lentokentän Oversize-osastolta. Matkapyöräni Insera Xcrossin kasaaminen lentokentällä oli helppo homma. Tanko oikeaan asentoon kuusiokoloavaimella, peili kiinni ja polkimet paikalleen pikkujakarilla. Teipit ja pahvisuojat panin vanhaan matkalaukkuuni ja laukun sen jälkeen lentoaseman roskikseen. Kentällä aikaa kului kaikkiaan reilu tunti. Kiitokset menevät ”päämekaanikolleni” pyörän Hämeenlinnassa suojanneelle Suomen Polkupyörätukun myymäläpäällikkö Niko Koivistolle . Ehjänä tuli perille!

Pyörä ja Fillarantti lähdössä Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Rooman Fiumichinon kenttää

Näppäilin lentokentällä Garmin 800-navigaattoriini hotellin osoitteen ja hyppäsin pyörän päälle Rooman iltavilinään. Navini olen ristinyt pikku G:ksi. Nimitys ei ole omani, vaan reissun aikana olen seuraillut kahden nuoren Mikkelistä kotoisin olevan miehen taivallusta pyörällä Saksasta Istanbuliin. Kaverukset lähtivät reilun viikon etuajassa reissuun. Eilisen Facebook-päivityksen mukaan he olivat Unkarissa liki puolessa matkassa. Heidän tavoitteenaan on ajaa 30 päivässä Istanbuliin. Linkki: http://shamelesscyclists.com/.

Ilman pikku-G:n apua tuskin olisin selvinnyt pimeässä hotelliin. Alkumatkan kymmenkunta kilometriä ajoin moottoritietä pitkin. Muutaman tööttäyksen sain, ei sen kummenpaa! Loppumatka hotellille olikin pikku-G:n vientiä läpi teollisuusalueiden ym. Who never knows… missä olinkaan? Fillarimatkaa Fiumichinon kentältä hotellille tuli yhteensä 24 km.

Casa Santa Rosa – guesthouse oli ensimmäisen yöni majapaikka. Hotelli sijaitsi Rooman kehätien sisällä. Se on dominikaaninunnien ylläpitämä siisti yöpymiskohde. Mukava muisto jätti myöhään saapumisiltana, kun kyselin jotakin syötävää. Heillä ei ollut illalla, vastanoton nunna kertoi, että lähistöllä on pizzeria ja kysyi minkä pizzan haluan. Valitsin haluamani pizzan vastaanoton listalta ja joku heistä läksi noutamaan sen minulle.

1. ajopäivä maanantai 23.4.2013, Rooma – Rieti, 115 km/ #139 km. Nousu- ja laskumetrit: + 1720 m/ – 1343 m

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2678897

Fillarantti lähdössä aamulla Dominikaaninunnien ylläpitämästä majapaikasta uusiin seikkailuihin!

Dominikaani-nunnat toivottivat aamupalan jälkeen minulle hyvää matkaa. Ajo Rooman länsipuolelta keskustan ohi ja kaupungista ulos pikku-G:n ja karttani avulla vei aikaa kolmisen tuntia . Sen verran iso kaupunki Rooma sentään on. Maanantaina satoi vettä lähes koko päivän. Sade alkoi jo Roomassa. Aluksi sinnittelin pelkällä tuulitakilla, mutta sitten oli pakko vetää sadeviitta päälle ja laittaa sadesuoja myös tankolaukun suojaksi. Biltema-sivulaukkuni ovat sen sijaan vedenpitävät. Se tuli testattua jo viime kesänä Viron koereissulla, jolloin vettä tuli välillä kuin saavista kaataen.

Tässä vielä Rooman keskustan tuntumassa

Ensimmäinen varsinainen ajopäivä ei ollut mikään helppo aloitus. Merenpinnasta 700 metriin ei tunnu ”äkkiseltään” kovin pahalta, mutta käytäntö on toista. Tähän blogiin pyrin joka päivälle liittämään reittisuunnitelmani, mikä sisältää myös reitin nousumetrit (+m) ja laskumetrit (-m). Lisäksi oli kyseessä ensimmäinen ja sateinen reissupäivä.

Kuvien ottaminen Rooman sateessa jäi vähiin;)

Ajoin Rämön Matilta saamani vinkin pohjalta vanhaa Via Salaria – roomalaistietä  kohti Rietiä. Ylämäkeä todella riitti SS4-tiellä, tuollaista tasaista 6-7% uuvuttavaa nousua kilometri kilometrin jälkeen. Vesisade oli lisätuskana. Kyllä siinä keltainen sadeviittani ja pyörän tarakalla oleva Suomen lippu vipattivat, kun vihdoin pääsin lopulta laskettelemaan alamäkeä parisataa metriä alempana olevaan Rietiin. Pyöräilijän motto: ”Ei ylämäkeä ilman alamäkeä” tuli taas todennettua. Sateessa laskeminen on aika tarkkaa puuhaa varsinkin ”sadevermeet” päällä. Pakko oli pitää vauhti hallussa ja lasketella varovasti märkää serpentiinitietä. Olen iän myötä tullut varovaiseksi, yleensä tuollainen 45-50km/h riittää. Nuorena miehenä esim. Jugoslavian reissulla vuonna 1977 tuli ”posoteltua” liki seitsemääkymppiä!

Hotel Europa Rietin keskustassa oli ihan mukava majapaikka. Tilasin hotellin ravintolassa jättipastan, molto, grande etc… ja tulihan sellainen. Kymmenkunta tuntia olin tien päällä ja pelkkä ajoaikakin oli Sportstrackerin mukaan liki kahdeksan tuntia. Kyllä siinä energia saa kyytiä! Päivällä en yleensä syö pyöräreissulla syö ainakaan raskasta ateriaa. Sen sijaan pyrin tekemään aamulla kunnon tankkauksen hotellin aamiaispöydässä. Päivällä napsin pientä hiukopalaa, yleensä tankolaukussa on pähkinöitä, suklaata, hedelmiä tai muuta helposti naposteltavaa tai sitten keitto tms. Illalla on sitten tankkaus ”raskaamman kautta” seuraavaa päivää ajatellen. Syömiseeni liittyy mukava anekdootti teekkariajoilta, jolloin kierrettiin 60-70-lukujen voileipäpöytiä. Opiskelukaverit ristivät minut ”Voileipäpöytien Kauhuksi” kuuluisan enoni ”Marokon Kauhun” Aarne Juutilaisen mukaan!

Näitä herkkuja taisi olla aamiaisella Rietissä;)

Tiistai 23.4.2013, Rieti – Norcia, 81 km / #220 km,      Nousu- ja laskumetrit: + 2589 m / – 2366 m

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2391488

Rietin noin 500 metrin tasosta lähdin ponnistelemaan ylöspäin kohti pohjoista 79-tietä. Pikku-G oli valinnut hankalamman, mutta vähän lyhyemmän alkumatkan Leonessaan. Hyvästelin 79-tien noin 15 km ajon jälkeen. Mietin suurpiirteisen 1:800 000 karttani kanssa kumpaa reittiä lähden, joko pikku G:n osoittamaa vähän lyhyempää reittiä vai minne Leonessaan menevät autot käsitykseni mukaan suuntasivat. Yhdeltä vanhalta isännältä yritin hakea lisätukea ”sujuvalla italian taidollani”. Hän näytti käsimerkeillä, että nousua riittää!

Matkamaisemaa Rietistä lähdön jälkeen

Läksin loppujen lopuksi pikkuG:n navigointiohjeen mukaan jyrkkää serpentiinitietä Rivodutrin ohi kohti Leonessaa. Noin 15%:n nousua pystyin jotenkin pienimmällä vaihteella hinaamaan 125 kg:n painoista yhdistelmääni. Sitten tuli eteen vielä jyrkempi osuus, missä oli pakko hypätä satulasta. Muutama kilometri piti taluttaa tai oikeastaan työntää parinkymmenen prosentin nousuja ylös. Kaltevuusprosentit ovat tiedossa, koska pikku-G:ssä on sekä korkeus- että kaltevuusnäyttö.

Korkein tienpinnan kohta tuli vastaan noin 5 km ennen Leonessaa, missä olin pikkuG:n mukaan 1126 m korkeudessa. Sitten seurasi jyrkkä ja vauhdikas lasku Leonessan 970 metriin. Oli siestan aika ja liikkeet olivat kiinni. Lähdin pienen juomatauon jälkeen jatkamaan matkaa kohti Casciaa. Aluksi oli alamäkeä ja taas seurasi kova kiipeäminen noin kilometriin, mistä sitten tultiin vuorostaan alas Cascian 615 metriin pienen sateen myötä. Reissun ensimmäinen läheltäpiti-tilanne tuli tuossa laskussa. Sadeviittani takertui jarrukahvaan, enkä heti saanut sitä irti kovassa vauhdissa. Pyörä alkoi horjahdella ja pelästyin. Onneksi sain käden kunnolla jarruvivulle ja selvisin pelkällä säikähdyksellä. Pulssi kyllä hakkasi tavallistakin enemmän!

Casciasta matka jatkui neljän pinnassa iltapäivällä jo totutun kaavan mukaan. Ensin ylös noin 400 metriä  korkeammalle kilometriin ja sitten taas alas Norcian 615 metriin. Norcia on pieni idyllinen kaupunki vuorten syleilyssa kuuluisan Monte Sibellinen kansallispuiston kupeessa. Kaupunki on kuuluisa mustistä tryffeleistä. Niitä ei tullut tällä kertaa maistettua vaan iltaruokana oli eilisen illan tapaan molto, grande pasta!  Majapaikkani Norchiassa oli Armanigue-majatalo, jonka kanssa oli pientä ”säätöä”. Kerron siitä huomiseen blogipostaukseen liittyen.

Kuva taitaa olla Norchian pikkukaupungin pääaukiolta?

Vaikka ajopäivän matka 81 km ei ollut kummoinen, mutta vuorottelevat nousut ja laskut tekivät päivästä tosi haasteellisen. Pyöräilyaktiivit osaavat arvostaa nousu- ja laskumetrejä enemmän kuin kilometrejä. Reittiohjelmani RidewithGPS mittasi tämän päivän reitille mojovat lukemat, nousumetrejä 2589 m ja laskumetrejä vastaavasti 2366 m. Kovat lukemat lyhyt matka huomioiden!

Keskiviikko 24.4.2013 Norcia – San Benedetto del Tronto, 94 km/ #314 km. Nousu- ja laskumetrit: + 2338 m / -2929 m

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/2395913

Keskiviikko-aamu aukesi utuisena, mutta kohta aurinko voitti. Olin vuorten sylissä Norciassa. Aamulla en saanut aamupalaa, koska Armanigue-majatalon tarjontaan sitä ei kuulunut. Muutenkin majapaikan kanssa oli pientä säätöä. Paikkaan tullessani ovet olivat lukossa eikä ketään ollut paikalla. Aikani ihmeteltyäni ja kyseltyäni ihmisiltä, sain puhelimella yhteyden isäntään. Ystävällinen rouva porhalsi paikalle pikku-Fiatilla varttitunnin päästä. Sama toistui aamulla. Majapaikan ovessa oli lappu, että  käteismaksu pitäisi jättää huoneeseen.  Mikäli maksu on  luottokortilla, niin pyydettiin soittamaan. Rouva porhalsi paikalle uuden keran aamulla ja ”sain kuin saikin” vasta toisella yrittämällä Mastercardini vinkumaan. Pitääpä tarkkailla, ettei tule kahteen kertaan 35 euron veloitusta jouduttuani naputtelemaan tunnuksen molemmilla kerroilla. Ystävällinen rouva tarjosi vähän niin kuin anteeksipyynnöksi kahvia, makkaraa ja sämpylän, ettei minun ihan tyhjin vatsoin tarvinnut lähteä kiipeämään vuorille.

Oikealla vaatimaton majapaikkani Norchiassa;)

No sitten taas kiivettiin. Norcian noin 600 metristä Fillarantti ”mennä heilahti” 1070 metriin. Tuskaa teki ja aina välillä tuli jo uskonpuute! Sitten tuli vastaan tunneli, jota jo reittiohjelman mukaan olin aprikoinut. Tunneli oli opasteen mukaan 4,5 km pitkä. Liikennemerkki tunnelin edessä osoitti, että jalankulku ja pyöräily tunnelissa ovat kielletty. Aikani ihmeteltyäni ja mietittyäni tein ratkaisuni, vaikka tunnelin suulla oli valvontakamera. Vein pyöräni tunneliin ja jatkoin matkaa pyörää tunnelin seinän viertä taluttaen. Toisaalta reilu tunnin pyörän taluttaminen jatkuvan nousun jälkeen oli vaihtelua. Sen sijaan ”henkilökohtaiset pakokaasudirektiivini” ylittyivät kyllä moneen kertaan. Illalla hotellissa köhin tavallistakin enemmän!

Tunneleita olikin lähes peräjälkeen puolen kymmentä. Toisen puolentoista kilometrin pätkän talutin myös, mutta muut edellisiä lyhyemmät tunnelit poljin ja pelkäsin. On aika hurja tunne, kun näkee taustapeilistä vaikkapa rekan valot heikosti valaistussa 2-kaistaisessa tunnelissa. Auto lähenee ja meteli on infernaalinen. Onneksi yhdistelmässäni oli varoitusvaloja ”vähän joka lähtöön”. Kypärässä oli punainen vilkku taakse ja led-valo eteen. Samat valot olivat myös pyörässä.

Feikkikuvaa, mutta näkyy;)

Selvisin kunnialla tunneleista, eikä ollut Italian ”sheriffi” vastassa tunnelin päässä, vaikka videokameran takia sitä pelkäsin. Loppupäivä olikin sitten nautintoa. Laskuosuutta seurasi lähes yhtäjaksoisesti 60 – 70 kilometriä 970 metrin korkeudesta aina merenpinnan tasoon. Joitakin pikku nyppylöitä oli laskuosuudellakin, mutta lähes ”yhtä soittoa” laskettelin pääosin hyväpintaista Salaria-tietä aina Adrianmerelle saakka. Välillä ”hurjastelin” serpentiinejä mutkitellen ja välillä oli loivempaa laskua.

Tässä välikaffeella jo laskuosuudella matkalla kohti Adrianmerta;)

Monte Vettorin 2500 m lumihuippu reunusti oikealla alkumatkasta, mutta äkkiä sekin jäi taakse. Acquesanta Termessä löin jarrut kiinni päiväkahvin merkeissä. Aurinko paistoi ja mittari näytti jo +21astetta. Ascoli Piceno oli seuraava välietappi, olin jo 171 metrissä ja siitä jatkui loivempaa alamäkeä tukikohtaani S. B. del Trontoon kolmisenkymmentä kilometriä. Ensimmäisen kerran nautin vastatuulesta. Laskussa oli lämmin ja mutta ”rapea” vastatuuli, mikä piti vauhdin kovissakin laskuissa noin 30 – 40 km/h:n paikkeilla. Toki jarrujakin piti käyttää taiten laskuissa. Vuoristopäivän nousu – ja laskumetreistä (+2341m/-2932m) näkyy hyvin päivän laskuvoittoisuus, vaikka ennen tunneleita oli tiukat kiipeilyt.

Apenniinien kahteen – kolmeen kilometriin kurottavat lumihuiput olivat komeata katseltavaa

Pikku-G löysi B&B del Castello-hotellin kaupungin keskustan pikkukadun varrelta. Suurin hyöty navista on hotellien etsintä ja kaupungista poislähtö. Omassa pikkuG:ssä on ikävä ominaisuus, että se pyrkii ”pakottamaan” koko ajan pois päätieltä. En ole osannut tarkemmin tutkia, miten tuon ominaisuuden saa muutettua. Panin toissapäivänä Fillari-lehden foorumille kyselyn asiasta. Pitää katsoa tuleeko sitä kautta apua. Ongelman olen ratkaissut ainakin toistaiseksi niin, että kun en tarvitse navigointia, kytken sen pois. Karttapohja näkyy näytössä ja siinä liikkuva kolmio osoittaa missä olet. Castello-hotelli oli idyllinen pikkuhotelli. Ikävää oli, etten saanut nettiä toimimaan millään. Sama ongelma oli edellisessä majapaikassa Norciassa. Sen takia blogipäivitys on siirtynyt näinkin kauas kuin Riminille.

Adrianmeri on jo lähellä;)

Pärjää sitä ilman nettiäkin! Vuoden 1977 Jugoslavia – Unkari pyörämatkalta käsin tilanne on aika totaalisesti muuttunut. Silloin pantiin kolikko puhelinkoppiin, sitten nopea ”Hyvin menee-tiedotus” kotiin ja samantien aika yleensä loppui. Kerran viikossa kortti tai kirje kotiin oli riittävää yhteydenpitoa siihen aikaan. Ei ollut kännyköitä eikä tietokoneita! Nyt pitää olla ajan hermolla koko ajan. Kun ”Ässien tahto katkaisi Tapparan teräksen” ja liigamestaruus meni Poriin toissa päivänä, sain siitä lähes saman tien tiedon tekstarilla. Sinällään sosiaalinen media on hieno juttu yksinäisen pyöräilijän kannalta. Saa kannustusta ja kommentteja Facebookin ja blogikommenttien kautta. Kiitos siitä ystävät!

Adrianmeri löytyi Apenniinien ylityksen jälkeen!

San Benedetto del Tronto on sangen iso rantakaupunki. Hiekkarantaa ja palmuja löytyy. Iltaruokailu ratkesi sillä, että hain pizzeriasta pizzan ja nautin se hotellilla. Kysyessäni löytyykö viiniä ruokajuomaksi, avulias isäntä kysyi kumpaa ja haki punaviinipullon jostakin lähistöltä. Hän myös avasi pullon pyynnöstäni, koska ensimmäinen puute varustelistaltani oli tullut ilmi. Olin unohtanut viinipullon avaajan, pitääpä hankkia!

Se on menoa nyt…

Kirjoitan tätä bloggausta lentokoneessa Suomenlahden päällä. Helsinki jäi juuri taakse ja Viron rannikko siintää etuvasemmalla. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Kone lähti aivan aikataulussa 15:55 ja Roomaan tuloaika on noin 18:30. Huomenna on tarkoitus lähteä fillarilla paluumatkalle. Rieti on ensimmäinen etappi Apenniinien kupeessa. Eläkepolkaisuni on alkamassa.

Perjantaina oli hienot eläkejuhlat koululla. Ihanat työkaverit olivat järjestäneet mieleenpainuvat juhlallisuudet. Olen todella otettu ja kiitollinen kaikesta muistamisesta. Iltapäiväkahvin aikaan oli koolla ehkä satakunta henkeä. Mukavia muistoja vaihdettiin ja hienoja lahjoja tuli. Olipa yksi yllätysvieraskin. Matti Ronkainen Geotrim Oy:sta toi kullatun takymetrin, mikä sai kunniapaikan työhuoneeni pöydällä. Matti on pyöräprojektini kannalta tärkeä henkilö. Hän järjesti minulle Garmin-edustuksensa kautta Garmin 800- fillarinavigaattorin, minkä ristin pikkuG:ksi. Lahjakortteja, kivoja käyttölahjoja, kukkia ym. sain kosolti. Työpäivän päätteeksi illalla oli alakerran takkahuoneessa vielä kutsutilaisuus, missä oli pari-kolmekymmentä työtoveria muistelemassa menneitä. Mukavaa oli, hyvää ruokaa ja palanpainiketta riitti. Kiitos teille jokaiselle upeasta muistamisesta ja myötäelämisesta!

Saa nähdä onnistuuko…?;)

Viikonloppuna oli varusteiden viilausta. Pyörän vein lauantaina Hämeenlinnan Polkupyörätukkuun paketoitavaksi lentoa varten. ”Päämekanikkoni” myymäläpäällikkö Niko Koivisto irroitti polkimet, sääti ohjaustangon rungon suuntaiseksi ja pani pahvia pyörän suojaksi sekä antoi muutamia irtopinnoja pinnarikon varalle. Nikolle suurkiitokset kaikesta, mitä hän on tehnyt reissun hyväksi. Pyörän toin lauantaina autolla kotiin ja farkkuni takaosassa se odotti viime yön reissuun pääsyä;)

Mainio ratsuni Insera Xcross nukkui yönsä yksin autossa valmiina lentoon;)

Lauantaina ja sunnuntaiaamuna laittelin tavarat kasaan ja pyörälaukkuihin. Otin yhden ikivanhan matkalaukun, jonne pakkasin molemmat sivulaukut. Matkalaukun jätän Rooman lentokentälle. Laukun paino oli 16,5 kg, mistä laukun osuus lienee siinä kolme-neljä kiloa. Eli suunnilleen noin 12-13 kiloa tuli tavaraa mukaan. Kuten varusteita käsittelevässä blogipostauksessani kirjoitin, yhdistelmäni massa on noin 125 kiloa. Kuskin lähtöpaino oli hyvän hiilihydraattitankkauksen myötä hiukan noin 95 kiloa. On mielenkiintoista käydä samassa kotivaa’assa puolentoista kuukauden päästä, mikäli reissu onnistuu suunnitelmien mukaan. Toim. huom. Matkan jälkeen la 8.6. paino oli 91,0kg, joten hyvin on tankkaus onnistunut reissullakin;)

Pakatut sivulaukut, pyöräkengät ja kypärä valmiina reissuun;)

Norwegian on siitä mukava lentoyhtiö, että se tarjoaa wifi-yhteyden. Mikään kovin nopea nettiyhteys ei ole, mutta se toimii. Muutenkin lento tuntui toimivan. Kone lähti täsmällisesti, oli uusi ja jalkatilaakin riitti ”pitkäjalalle” mukavasti. Hyvä tässä on blogia kirjoitella. Lento oli myös edullinen, koko hoito oli noin 130 euroa: Pyörän kuljetus maksoi 37 euroa ja ruumaan mennyt kolli 12 euroa, joten lentolipulle ei kummoista hintaa jäänyt. Toivon, että Fillarantin fillari kulkee ehjänä mukana.

Norwegian kiidätti Fillarantin Roomaan

 Kun kone laskeutuu alkuillasta Rooman Fiumichinon kentälle, tavarojen saannin jälkeen pitää kasata pyörä ajokuntoon. Pahvisuojukset laitetaan roskiin ja suojateippaukset otetaan pois. Tanko säädetään oikeaan asentoon ja polkimet kiinnitetään sekä peili asennetaan paikalleen. Laukut nostetaan kiinni pyörään ja turvaviiri ja Suomen lippu viritellään pyörään. Etukäteen katsoin, että kentältä hotelliin on reilu kaksikymmentä kilometriä. Taitaa mennä jo pimeän puolelle, koska aurinko laskee Roomassa 19:57. Toivottavasti ei sada. Ennusteen mukaan sateen mahdollisuus on olemassa. Sää Roomassa on ollut pari viikkoa korkeapaineen myötä todella hieno 20-24 astetta. Matalapaine tuonee epävakaisuutta ainakin muutamalle lähipäivälle, mutta sen jälkeen pitäisi taas lämmetä jopa 27 asteeseen. Näin pitkällä matkalla mahtuu montaa säätilaa. On otettava sellaisena kuin tulee, ei siinä sen kummempaa!

Kerron tässä saman tien lähipäivien suunnitelmia. Huomenna aamulla on tarkoitus lähteä ajamaan sisämaahan kohti noin 100 km päässä Apenniinien juurella sijaitsevaa Rietin kaupunki. Seuraavan majoituksen tiistaille olen varannut vuorten sylissä olevasta pikkukaupunki Norchiasta. Siellä ollaankin aika ylhäällä. Koko matkan korkein ajo-osuus on heti alussa. Apenniinien ylityksessä tie noussee korkeimmillaan noin 1400 metriin. Alpit tai oikeastaan niiden jatkeen ylittänen noin kilometrin korkeudessa Sloveniassa. Keskiviikkona on tarkoitus hyvästellä Apenniinit ja laskeutua Adrianmeren rannalle. Majoituskohteena on San Benedetto del Tronto. Torstaina matka jatkuu rantatietä pitkin kohti pohjoista Senigalliaan. Perjantain matkasuunnitelma vie Riminiin, jossa olen aikonut pitää ensimmäisen ”huilipäivän”.  Siitä käsin voisi käydä vaikka lähistöllä sijaitsevassa San Marinossa. Näillä suunnitelmilla mennee ensimmäinen viikko, mikäli Mr.Myrphy ei puutu peliin!

Lento on puolimatkassa ja jatkan blogitusta Roomasta käsin…;)

Nyt kone on ollut ilmassa kohta puolitoista tuntia. Lentosää on aurinkoinen ja pilvetön. Alhaalla näkyy tasaista viljelysmaata ja pieniä kaupunkeja. Ilmeisesti lennämme jossakin Keski-Euroopan yllä. Lentokarttaa en löytänyt, mutta mikäli reitti kulkee lyhintä tietä, alla oleva alue voisi olla Puolaa tai sitten Saksaa. Kohta ollaan puolimatkassa Roomaan ja hyvissä reissutunnelmissa;)