Yhdistelmäni massa on…;)

Vajaa neljä viikkoa Rooma-Hämpton lähtöön… Varusteet ovat olleet pitkään mietinnässä. Ykstyiskohdat ovat muhineet ja välillä on tullut uusia ideoita. Muutaman viikon takaa fillarimessuilla sain ajatuksen korvata sivulaukut tavaratelineelle kiinnitettävälle vedenpitävällä säkillä. Tutkin asiaa Ortlieben mallistosta, missä onkin monia eri vaihtoehtoja. Lopuksi tulin siihen tulokseen, että nykyiselle telineelle riittävän iso säkki tai telinelaukku ei istu. Olen lähdössä reissuun jo viime kesänä hankkimieni sivulaukkujen kera.

Viikonloppuna vihdoin keräsin matkatavarat, punnitsin ne ja otin valokuvat tavararyhmittäin. Syntyi tämän hetkinen varustesuunnitelma, mikä varmaan vielä jonkin verran elää. Esittelen sen tässä blogipostauksessa. Kunkin tavaran ja eri osakokonaisuuksien punnitus helpottaa myös valintaa ja auttaa kuorman pakkaamista. Alunperin asetin tavoitteeksi hieman ”heittämälläkin” kymmenen kilon rajan. Nyt kun kokonaisuus on hahmottunut, ei se siitä kovin kaukana olla. Karsimalla hieman siihen voisi vielä päästä, mutta asialla on monta puolta.

1. Henkilökohtainen hygienia, ensiapuvälineet ym.

 Olen  merkinnyt luetteloon myös varuste-erän sijoituspaikan (sivulaukku/tankolaukku).

  • Beauty-box: 750g (sivulaukku)

Partavaahto, partaterät, Tummeli, käsivoide, Basibact-voide, laastari, deo, raikaspyyhkeet-pkt, hammastahna ja harja, kampa, huulivoide, aurinkorasva, pyykinpesuaine, shampoo

20130326-211423.jpg

Beautybox 750g..osan voisi karsia;)

  • Ensiapupakkaus: 250g (sivulaukku)

Malli Tavastia (sis. tavanomainen), lisäksi linkkari, tulitikut, Compeed ja rannetuet ja muuta pientä

  • Lääke-box: 250g (sivulaukku)

Lääkkeitä ja vitamiinejä, laastaria ym.

20130326-211529.jpg

Takana vasemmalla ovat beautybox, lääke- ja ensiapupakkaukset. Oikealla on takana elektroniikavempaimet ja edessä Ipad. Painoa lähinnä elektroniikan myötä 3500g.

2. Mukaan otettava elektroniikka

Iphone ja Ipad ovat perustyökalut, joilla on lukuisia käyttötarkoituksia. Blogin tekemisessä Ipadilla on minulla vielä opeteltavaa. Blogialusta on WordPress. Kirjoittaminen sujuu, koska minulla on Ipadissa myös suojakantena toimiva näppäimistö. Kuvien sijoittaminen tekstin lomaan ei vielä oikein minulta onnistu. Kyseessä lienee oma osaamattomuus. Ipadin vahvuus on keveys ja käytön monipuolisuus ja vaivattomuus. Vaikka puhelimessa on ihan käyttökelpoinen kamera, otan mukaan myös Canon pikkupokkarini. Kuvien siirto kamerasta tai puhelimesta sujuu Camera-connection lisälaitteella IPadiin tai muistikortille. Latureja ja liitosjohtoja tulee vino pino. Yksi ladattava lisää on myös Garmin-fillarinavigaattori, jpoten latureita on moneen lähtöön;)

20130326-211401.jpg

Mukaan otettava elektroniikka ym. Mahtuvat Ipadia lukuunottamatta takana olevaan e-boxiin. Yht. 2250g

  • Elektroniikka-box: 1250g (tankolaukku)

Iphone, Ipad-lataus- ja liitäntäjohdot, Camera-connection/johto, Canon-kamera/laturi, Garmin-navi/laturi ym., varasilmälasit ja aurinkolasit

  • Tietokone: 1000g (sivulaukku)

IPad & näppäimistö 950g ja vesitiivis suojapussi

3. Työkalut ja varaosat

Ovat välttämättömiä tiettyyn rajaan asti. Mikä se raja on, sitä on vaikea ennakoida. Koska liikun tällä matkalla Euroopassa, lähden siitä, että apua löytyy tarvittaessa matkan varrelta. Esimerkkinä varaulkorengasta en aio ottaa mukaan ja sisärenkaitakin vain yhden tai kaksi. Puolen kilon varapoljinparin laitoin listaan, koska minulla sattuu olemaan avaamaton paketti.  (Toim. huom. En ottanut mukaa eikä poljinongelmia ollut.)

  • Työkalut ja varaosat: 1700g (sivulaukku)

Pumppu 200g, varasisärengas 160g, ketjunkatkaisija 90g, pinna-avain 70g, rengasraudat 20g, monitoimityökalu 90g, jakoavain 120g, pihdit 200g, eristysnauha ja jeesusteippi, narua ja lankaa, nippusiteitä 60g, varavaijerit, 2kpl 30g, varapinnat 2-3kpl 40g, paikkasarja 20g, pikkuruuvari 20g, ompelusetti 20g, sakset 30g, öljyä 30g, lisäksi etukahvoissa (pyörän monitoimityökaluja, ruuvarit ym.) ja varapolkimet 500g

20130326-211709.jpg

Tässä ovat reissun työkalut ja varaosat. Varapolkimet jätin pois. Painoa oli yhteensä 1200g ja sijoituspaikkana sivulaukku.

4. Pyöräily- ja vapaa-ajan asusteet

Tästä kokonaisuudesta voisi helposti vielä karsia kilon tai pari. En halua elää askeettista elämää, olenhan lähdössä liikuntalomalle. Kuten vaatekappaleiden painoista voi huomata, olen pyrkinyt valitsemaan kevyitä ja helposti hoidettavia materiaaleja. Vaikka olen jakanut ajoasusteisiin ja vapaa-ajan asusteisiin, voi niitä hyödyntää osin toisinkin päin. Esimerkiksi kylmillä keleillä voi ajovaatteiden päälle saada lämmikettä vapaa-ajan vaatetuksesta. En ottanut mukaan pitkälahkeisia pyörähousuja, samoin kuin pitkähihaisen ajopaidan olen korvannut irtohihoilla.

  • Vaatetus ja jalkineet: 6200g

Ajoasusteet: 3080g (sivulaukku ja osa kuskin päällä)
Pyöräpaidat 2kpl 420g, alusajopaita ja alusajohousu 260g, irtohihat 70g, ajoliivi ja tuulitakki 500g, pyörähousu/bib ja lyhyt 430g, ajosukat 2kpl 80g, huppu30g, ajokäsineet/lyhyt ja pitkä 90g, pyöräkengät 840g, kypärä 320g

Muut asusteet: 3120g (sivulaukku)
Urheilupaita ja hihaton (myös pyöräkäyttö) 280g, shortsit 160g, vapaa-ajan asu 800g, alushousut 2kpl 100g, pikeepaita 220g, urheilu/yöasu 250g, uimahousut 60g, lämmin fleecepusero 320g, Rose-lippis 80g, Rose-reppu 90g, lenkkitossut/sukat 760g

20130326-211922.jpg

Vasemmalla vapaa-ajan ja oikealla ajoasusteet

5. Kartta-aineisto, matkadokumentit ym.

Kirjallinen aineisto on vielä läpikäymättä, mutta olen karkeasti arvioinut sen osuudeksi puolisen kiloa. Voi olla hieman alakanttiin, mutta mitään romaaneja en aio ottaa mukaan. Toisaalta niitä on Ipadissa ja lisää tilattavissa.

  • Kartat, asiapaperit: noin 500g

 

Lopuksi vielä yhteenveto

Sivulaukut painavat tyhjänä noin 1 kg/kpl ja etulaukku puolisen kiloa. Laskin, että niihin tavarat painavat yhteensä noin 11,5kg. Lisäksi on huomioitava, koska osa vaatetuksesta on ajossa aina kuskin päällä, kevenee laukkujen paino vastaavasti. Pelkästään jo pyöräkengät ja kypärä painavat yli kilon ja lisätään päällä olevat vaatteet, on kyse noin parista kilosta.

20130326-211847.jpg

Varusteet sopivat hyvin laukkuihin

  • Yhdistelmän kokonaispaino on noin 125 kg

• Pyörän paino: ​        noin  17 kg (sis. pyörän varustelun)
• Kuskin paino: ​        noin   95 kg (sis. kypärä ja asusteet 1,7kg)
• Sivulaukut:             noin  10-11 kg
• Tankolaukku:         noin  1,5-2 kg
• Lisäksi: ​                   noin     1-2 kg (matkaeväät ja pyöräpullot)

Lopuksi paluu otsikon kysymykseen. Kuski, pyörä ja kuljetettavat tavarat painavat yhteensä noin 125 kg eli tonnin kahdeksasosan. Lähtölistaan merkitty Fillarantti on aika tuhdissa kunnossa, jottei kiviä tarvinne taskuihin kerätä. Matkan varrelle jäänee jonkin verran massaa. Pyöräilijän energian kulutus ajossa normaalilla sadan kilometrin päivämatkalla on viitisen tuhatta kilokaloria päivässä. Seitsemän tuhatta kilokaloria vastaa noin kilon rasvamäärää. Suunnilleen näillä mennään ja katsotaan sitten miten äijän käy…;)

20130608-112906.jpg

Tältä näytti Fillarantti reissun jälkeen Hämeenlinnan torilla. Vain neljä kiloa oli jäänyt matkalle;)

Tietoja fillarantti

Pyöräilyyn hurahtanut ja eläkkeellä reilu yhdeksän vuotta ollut kaveri, joka harrastaa matkapyöräilyä ulkomailla ja kotimaassa. Eläkevuosien aikana kilsoja on kertynyt reilu 110 000 km maantiepyörällä, reissupyörällä tai maasturilla. Kokonaissaldossa mennään jo ainakin viidettä kierrosta maapallon ympäri.
Kategoria(t): matkan perusteet, matkavarusteet, tietoa pyöräilystä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

11 vastausta artikkeliin: Yhdistelmäni massa on…;)

  1. Paluuviite: Ja yhdistelmän massa on…? | Matkablogi fillarilla Roomasta Hämptoniin

  2. matti rämö sanoo:

    mä vain haaveilen noin pienestä reissun kuormamäärästä (vaikka lopullinen yhteispaino onkin samaa suuruusluokkaa 🙂

    matti

    • fillarantti sanoo:

      Terve Matti ja kiitos kommentistasi!

      Vastasin jo kertaalleen heti kommentoitisi luettuani, mutta ilmeisesti siinä tapahtui joku hämminki. En nimittäin löytänyt sitä mistään… Mutta pannaan uusiksi;-)

      Niin yhdistelmän massa taitaa tosiaan olla aika samaa luokkaa, itselläni netto noin 95 ja sinulla lienee parikymmentä vähemmän, heh. Olen tuota itsekin miettinyt, että pitäisikö ennen reissua tiputtaa vähän omaa painoa pois, mutta ajattelin kuitenkin tällä reisulla jättää vararavinnoksi. Vaikka kyllä sitä ylämäissä kiroaakin…

      Tuosta kiroamisesta tuli mieleen nuo kirjasi ihan positiivisessa mielessä toki. Olen nyt lukenut viime viikkoina sen Intian kirjasi ja nyt on työn alla Kaukoitä-teos, jonka sattumalta löysin Hämeenlinnan kirjastosta. Niitä kiroamisen paikkoja oli varsinkin siinä ensimmäiseksi lukemassani Rengasrikkoja Saharassa, sen verran tapahtumia siinä oli! Ainakaan omat hermoni eivät olisi tuollaista kestäneet… nyt koputan puuta!

      Vielä noista kirjoistasi. Sujuvasti kirjoitettuja ja taustatyöt on tehty huolellisesti! Ja sitkeä sissi olet, varsinkin nuo Intian pitkät vedot kireällä aikataululla ym. hämmästyttävät. Täytyy nostaa hattua vai sanoisiko hieraista kypärää;-)

      Hyviä jatkoja Matti… itselläni on enää tasan kaksi viikkoa omaan polkaisuuni. Taidanpa samantien alkaa kirjoittaa blogipostausta viime viikon ”korkeanpaikan leiristä”.
      Terv. Antti alias fillarantti

  3. Pekka Järvinen sanoo:

    Antti! Vaihda tuo nippeliavain parktoolin avaimeen. Tolla menee vaan hermo huonoksi jos pinnahommiin joudut, se on hyvä kapistus nippeleitten pyöristämiseen. Mutta se ei tosipaikan tullen liene tavoite.

    Terv Pekka

  4. Pekka Järvinen sanoo:

    Niin sen verran vielä, että niitä parktoolin nippeliavaimia on eri kokosia. Varmaan on hyvä ostaa sopiva. Vaikka ymmärräthän sinä.

  5. Pekka Järvinen sanoo:

    Vähän kevennystä:

  6. fillarantti sanoo:

    Kiitos Pekka…nuo haluan katsoa vasta reissun yksinäisiinä hetkinä;-)

  7. Pekka Järvinen sanoo:

    No tässä kävi nyt niin, että Mr Murphy laittoi tuon tuplana. Mites toinen poistetaan?

    Pat & Mat on vanha tsekkisarja, josta on tullut kulttikamaa. Loistavia pätkiä. Rautaesiripun tuolla (vai tällä) puolen osattiin sentään jotain tehdä. Ja olutta.

  8. Pekka Järvinen sanoo:

    Nykytutkimuksen valossa kuule joudutaan maitopojiksi. Maito on todettu hyväksi palautusjuomaksi. Että näin tässä lopulta meille kävi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s